Vuoden viimeinen

Vuosi 2012 on ollut koiramaisen elämän osalta erittäin antoisa, vaikka huolta ja murhettakin on toki mausteena ollut.

Alkuvuodesta painiskeltiin sekä Hilman että Rikun terveysongelmien parissa. Hilma sai valitettavan virhediagnoosin eläinlääkkäriltä, kun pissaongelmaa lähdettiin tutkinmaan ja olimme jo varmoja, että joudumme sen lopettamaan. Onneksi asiat kääntyivät parhainpäin ja saimme pitää tuon pienen rääpäleen luonamme.  Hilman jalostuskäytöstä päätettiin luopua sen hermorakenteen heikkouden takia ja tämä päätös oli Hilmalle suuri palvelus. Hilma siisrtyi keväällä omistukseeni. Syksyllä Hilma steriloitiin ja sen pissaongelmat saatiin tällä toimenpiteellä hallintaan, leikkisyyttä neitiin löytyi myös lisää leikkauspöydällä käynnin jälkeen. Hilma on kokenut paljon mukavia hetkiä toisten koirien ja muiden sille haastavien tilanteiden parissa ja näinollen reipastunut vuoden aikana paljon. Agility unohdettiin Hilman harrastuksista, koska se ei vaan syttynyt sitä tekemään. Hilmalle kuitenkin halusin harrastuksia ja tämän halun pohjalta tutusttiin jälki - ja hakuhommeleihin. Näiden harrastuksien parissa tullaan myös jatkamaan touhuja.

Rikun sydänvaivat aktivoituivat uudelleen alkuvuodesta, mutta lääkitys saatiin onneksi lopulta kohdalleen ja nythän pappa on porskuttanut oikein mukavasti ikäänsä ja sairauteensa nähden. Pappa sai elää huippukesän agilityä harrastaen, metsässä juosten ja tärkeiden ihmistensä seurasta nauttien.

Tauno muutti meille huhtikuussa ja toi mukanaan paljon menoa, meininkiä ja harrastamista tähän taloon. Tauno on tähän asti osoittanut olevansa luonteeltaan täyden kympin koira minulle, en siis enemmän tyytyväinen voisi hankintaani olla.

Koirien kautta olen myös tutustunut moniin aivan mahtaviin ihmisiin ja koiriin. Nämä ihmiset tietävät kyllä keitä ovat, kiitos heille treeneistä, lenkeistä ja antoisista keskusteluista. Ensivuonna jatketaan!

Vuonna 2013 on tavoitteena saada Hilmata entistä reippaampi ja tasapainoisempi koira, startata Taunon kanssa ekoissa agilitykisoissa sekä päätyä myös jonkinlaiseen lopputulokseen sen osalta muuttaako meille vuonna 2014 uros vai narttu kääpiöpinseri ja mistä tämä kaveri mahdollisesti sitten tulisi.  Pappakoiralle on tarkoitus koettaa tehdä sen jokaisesta elinpäivästä mahdollisimman hyvä ja onnelinen. Näin yksinkertaisilla tavoitteilla meillä mennään=)

Palataksemme tähän päivään.
Minun työpäiväni oli tänään vain puolikas eli jo klo 14 startattiin metsään rämpimään. Lunta oli satanut runsaasti eli rämpimisestä ihan kirjaimellisesti oli kyse. Lenkkiseurana kääkkä Rolle ja rotikka Vega emäntineen. Kuvien laatu on vähä heikko, koska ulkona oli tosi hämärää jo lähtiessämme. Koetin kameran asetuksia räplätä, mutta riittävän hyvin en siinä onnistunut.

Nyt odottaa vielä lumityöt pihalla ja parin tunnin päästä nähdään mitä Tauno tuumaa rakettien paukkeesta. Eilen isännän ollessa iltalenkillä koirien kanssa oli joku raketin ampunut lähistöllä eikä Tauno ollut edes huomannut......en siis ole kauhean huolissani, että näitä pauke jännittäisi mitenkään. Hilma on siitä outo, että vaikka se on todella arka, niin raketteja se ei pelkää.

ONNEA JA MENSTYSTÄ KAIKILLE VUODELLE 2013 

ja kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta!

Agilitytreeniä ja koirakavereita

Lauhan sunnuntain kunniaksi varattiin hallia ja lähdettiin treenailemaan agilityä. Otin koko lauman mukaan, kun isäntä ei ollut kotona, vaikka Hilma ei lajia treenaakkaan. Ennen treeniä sekä treenin jälkeen lenkkeiltiin pikkuisen hallin lähimaastossa. Treeninjälkeislenkillä Tauno sai kirmata vapaana Rico-sakemanninpentusen ja brasilianterrieri Armaan kanssa, muut kääkät joutuivat hihnan jatkona olemaan turvallisuussyistä.

Tauno veti aivan täydellisesti, eli en tiedä tekikö sille tämmönen pieni tauko jopa hyvää. Ratana oli testissä agilityvalmennuksessa meillä Taunon kanssa ollut rata hitusen muunneltuna ja silloiset ongelmakohdat olivat taakse jäänyttä elämää. Mä en tiedä mikä tota koiraa vaivaa, kun se ei voi suorittaa nätisti silloin, kun pitäisi vähän "edustaa". =)

Rata oli siis seuraavanlainen;

 Tauno suoritti koko radan yhteen pötköön  todella hienosti eikä missään kohdassa ollut ongelmaa. Namialustat olivat lopussa ja osalla kierroksista myös välillä käytössä, irtoamisen kanssa ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia ongelmia tälläkertaa.

Loppuun vielä "koutsi" laittoi minunkin aivot töihin ja otettin ykkös aita normaalisti ja sitten kakkosaidalle takaakierto sekä semmonen minun aivoille äärimmäisen vaikea ohjauskuvio, sen jälkeen putkeen. Sain aivoni jotenkin taipumaan hommaan, mutta sujuvaa se ei ollut. Tauno onneksi ei ollut moksiskaan tästä pienestä säätämisestä ja jopa suorittikin, vaikka emäntä huitoi ja hujoi ihan omiaan. Paljon pitää mun vielä treenata ohjausta, ainakin mikäli meinattiin joskus ykkös luokkaa korkeammalla kisata sekä pärjätä.

Taunosta kuvattiin myös yksi VIDEO.
Kuvaus ja muokkaus: Siina J

Tauno harjoitteli myös keppejä ja homma meni todella hienosti. Päätin rueta työstämään noita keppejä ihan "vanhalla" tekniikalle eli peruuttamalla. Tauno pujotteli innostuneesti ja hahmotti heti, että mitä siltä haluan. Ihan ensimmäinen kertahan tämä ei siis Taunolle kepeillä ollut, verkkojen kanssa on niitä muutamaan otteeseen mennyt.
Keppien treenaus tapahtui Armaan treenin aikana hallin perällä, eli häiriötä saatiin Taunolle otettua samalla. Häiriön alla otettiin myös seuraamista sekä sivulla paikallaan oloa.

Riku pääsi myös ottamaan radalla kaksi kierrosta ja vähän meinasi lukita vääriä esteitä mennessään, mutta kivaa sillä oli, kuten aina. 

Treenihallimme on kylmä, mutta näitä sileäkarvaisia säästäen hallissa on lämmin "sosiaalitila". Mun koirat odottavat aina vuoroaan kevythäkissä siellä ja Armas vapaana. Armas oli radan raivauksen aikana etsinyt itselleen makuupaikan. Varmaan kääkkiä vähän siepannut, kun ovat tuonne ahdettuina ja yksi reteesti kellottaa heidän kevythäkkinsä päällä =D

Treenien jälkeen Rico ja Armas tulivat omistajineen meille vielä kyläilemään. Sakemannin pentu Ricolla ja Taunolla paini sujui entiseen malliin, vaikka Ricolle onkin jo kertynyt painoa 25 kiloa ja ikääkin jo kohta 6 kk. Pihalla ottivat myös rallispurttia. Ensi viikonloppuna sitten saadaankin tuo nuori saksalainen meille hoitoon =)

Hilma koki myös jonkinsortin heräämisen, se huomasi Armaan olemassaolon. Armas oli yhtäkkiä Hilman mielestä aivan ihana ja komea kolli, jolle piti flirtata urakalla (unohtikohan se eläinlekuri jotain, kun Hilman steriloi). Saatiin nauraa urakalla, kun nämä kaksi sitten rupesivat keskenään kommunikoimaan, kun molemmilla tuppaa vähän olemaan omalaatuinen tyyli kommunikoida toisten koirien kanssa.

Kuva; Siina J

Taunnosta koetettiin ottaa vielä treenin ja painimisen jälkeen seisotuskuvaa, mutta väsyneen nuorenmiehen kanssa tämä homma ei oikein ottanut tulta alleen. Taunon paras suoritus alla:

Kuva; Siina J

Kuva; Siina J

Tilaisuuden tullen Tauno oikaisi kuvauspaikalle mukavaan asentoon ja laittoi simmut kiinni. Rankka päivä treenin, seurustelun ja juoksentelun merkeissä nuorella miehellä.

Kuva; Siina J

Pappakoira laitettiin tänään iltamassa parin päivän Lieksalomalle. En ole enää antanut pitkiksi ajoiksi enkä oikeastaan ollenkaan sitä lainaan silloin, kun emme itse ole Liekaassa......mutta hellyin sitten kuitenkin. Koira oli mitä onnellisin joulunaikaan veljeni perheessä, kun sai olla ainoana hellittävänä. Veljentyttö myös papparaista rakastaa niin hirmuisesti, että antaa noiden kahden nauttia toisistaan.

Kuulumisia ja lauantai kuvia

Tapanin päivä vietettiin kotona rauhallisissa tunnelmissa, pakkanenkin paukkui vielä aika hyisissä lukemissa eli hihnalenkkeily hyvin puettuna vain harjoitettiin liikunnan osalta.

Torstaina koitti sitten työläisen arki ja samaten koirien. Pakkanen lauhtui mukavasti ja koirilla oli aamulenkillä lysti, kun sai ulkoilla ihan ilman rihman kiertämää.
Torstai on talouden siivouspäivä eli koirat saivat tyytyä jälleen vain noin 60 minuutin mittaiseen hihnalekkiin takapihaulkoilujen lisäksi. Pakkasen lauhtumisen myötä onneksi pappakoirakin saatiin mukaan ja myös kävelemään päivän kaikilla kolmella lenkillä oikein reippaasti.

Perjantaina sitten töistä tullessa kävin hakemassa varastosta sukset intoa puhkuen, päätin nimittäin, että nyt alkaa meillä Taunon & Hilman kanssa vetohiihtoharrastus.

Vetohiihtohan meidän ja kääkän tapauksessa tarkoitta sitä, että koira vetää joustohihnan päässä, mutta emäntä sivakoi ihan kunnolla apuna eli ihmistä koira ei tässä tapauksessa vedä millään muotoa. Haluan kuitenkin koiran menevän edellä vetävästi ja tällä myös pohjustetaan meidän mahdollisesti keväällä alkavaa canicrossing harrastamista, jossa koiran myös on tarkoitus vetää, mutta emeäntä pinkoo sitten kovasti mukana.

Tauno on vielä nuori koira sekä terveystutkimaton (selkä, polvet, lonkat), joten liikaa rasitusta ei koiralle missään tapauksessa ole tarkoitus tuottaa eikä koiraa rikkoa. Varovaisesti aloitellaan lyhyillä matkoilla, jos koira syttyy niin matkaa sitten hitusen pidennetään. Todella raskas pitkänmatkan treeni on kuitenkin vasta sitten ensitalven juttuja.

Nuorena ja simpsakkana tuli itse hiihdettyä kilpaakin, eli sinällään toi suksiminen on tuttua hommaa ja teknisesti teen sen varmaan suurinpiirtein niinkuin pitääkin......viimevuosina vaan hyvä harrastus jäänyt.

 Nyt jos saisi yhdistettyä sekä koirat että hiihtäminen niin bueno. Laduilla taitavat hitusen huonoa tykätä koirista, mutta itsepäisenä ihmisenä minusta minullakin on siellä oikeus koirien kaa mennä suksilla, jos ja kun en anna koirien tehdä sinne tarpeitaan.

Ensin lähdin Hilman & Taunon, vetovyön ja suksien kanssa liikenteeseen ihan keskenäni. Eihän siitä hommasta oikein mitään tullut. Vetovyön hihna oli aivan liian lyhyt (koirille joustava jakari päähän) ja Hilmaa pelotti ne sukset jo kantessakin siinä määrin et huhheijaa. Kuitenkin tuolla rämmittiin ja kehuin joka kerta kun hihna kiristyi. Takaisin kotiin jouduttiin kuitenkin palaamaan ilman onnistumisen tunteita ja jouduin taas suomimaan itseäni tästä minun ongelmastani, eli liikaa intoa ja liian vähän järkeä =)

Isännän kotiuduttua ja koirien toivuttua ekasta kierroksesta otettiin uusi yritys. Fiksailin vetonarua pikkuisen pidemmäksi ja otin isännän mukaan herkkupussukan kanssa, jopas alkoi sujumaan. Isäntä houkutteli, minä yhdin "eteen" -käskyn hommaan ja sitte mentiin. Hilmaa edelleen sukset jännitti, mutta Tauno painoi innoissaan menemmään ja minä lykin sauvoilla siihen malliin, että lihakset huusi hoosiannaa (ei noi hiihtovermeet oo varmaan ihan tikissään, luisto oli suorastaan huono).

Lauantaina sitten lähdettin metsäautoteille kokeilemaan vetohiihtoa toistamiseen sekä tekemään metsälenkki. Nuoriso lämmitteli lihakset BOT-mantteleiden sisällä matkalla ja sitten perillä päästiin tositoimiin.
Isäntä houkutteli edellä ja koirat vetivät oikein kunnolla ja minä yritin lykkiä sauvoilla apuna kaikinvoimin.

Oikaistiin hangen kautta tuonne kelkkareitin puolelle kokeilemaan, josko suksi siellä paremmin luistaisi (pitkällä suoralla uskallettiin sinne mennä, kun kelkat kuulee jo kuitenkin kaukaa ja suoralla vielä näkeekin).  Hangen syvyys meinasi olla kääkälle jo liikaa, Taunon maavaralle ei niinkään, mutta Hilmalle lähinnä.

Kelkkareitin puolella suksi luisti hitusen paremmin.
Hilma ei valitettavasti rupea vetämään ilman houkuttelijaa, vaan heti jos koetin sanoa vaan käskyn ja lähteä lykkimään Hilma meni sivuun eikä lähtenyt juoksemaan edellä. Hilmaa edelleen noi sukset hitusen jännittää, vaikka pidennetty hihna vähän auttoikin asiaan.

Isäntä piti Hilmaa sitten välistä ja kokeiltiin Taunon kanssa menoa ihan kahdestaan. Tauno veti hienosti myös isännästä poispäin mennessä, takaisintullessa sitten sai taas palkan vetämisestä.  Taunon kohdalla huomaa jo selkeästi, et tajuaa homman idean ja tykkää siitä. Syttyminen on siis aika varmaan tuon kohdalla. Hilman kanssa en ole nyt vielä päättänyt, että koetanko saada sen syttymään suksien kanssa menemiseen vai aloitetaanko sen kanssa vetämisen opettelu vasta keväällä juosten.

Vetohiihtoharjoitusten jälkeen otettiin pappakin autosta messiin ja lähdettiin vielä kunnon metsälenkille. 

Meidän polku oli aika hyvin tallautunut, mutta kyllä tämä talvilenkkeily jaloissa tuntuu eritavalla, kun pehmeällä alustalla tarpoo ja vähän polkua levittää samalla myös hangessa tarpomalla.

Kotimatkalle laitoin taas koirulit lämmittelemään BOT-mantteleiden sisään eikä sisällä ole koirista pihaustakaan enää kuulunut lenkin jälkeen.

Tauno vastaa

Kuka olet? 

Tauno, Taukki, Tane, Tau, Tanza.

Mitä sinulle kuuluu?

Oikein hyvää kuuluu, minulla on aina kova meno päällä.  Pakkaset ovat vähän viimeaikoina kiusanneet, ei tosin minua niinkään, vaan noita mun laumatovereita. Tänään onneksi lauhaa, emäntä vie varmaan pitkälle lenkille.

 
 
Paras aktiviteetti?

Koirakavereiden kanssa leikkiminen, agility ja metsässä vapaana juokseminen.

Mielipiteesi eläinlääkäristä?

Minulla on ollut siellä yleensä aika kivaa, tosin viimeksi minulta katkesi filmi jotenkin ikävästi kesken kaiken ja herätessä olin jo kotona (kulmahampaiden poisto), harmitti, kun jäin varmana paitsi jostain kivasta.

Mitä ilman et voisi elää?

Leikkimistä ja juoksemista.

Jos saisit itse päättää, millainen olisi päiväsi?

Saisin juosta metsässä vapaana parhaiden koirakavereideni kanssa. Yleensä innostun lähes kaikesta, joten ei silleen väliä.

Paras kaverisi?

Voi, näitähän riittää. No Hilma on tietysti minun bestis ja Rikua on kiva kiusata. Sitten muutamia hyviä ystäviä mainitakseni; Dobermanni Näppärä, saksanpaimenkoirat Demi ja Rico, Brasilianterrieri Armas, kääkät Esko & Elsa, kääkät Iiris, Helmi ja Lyyli, rotikka Vega ja kääkkä Rolle.

Lempiherkku?

Naudan maha ja possun korvat. Ja kyllä se jokin mitä emäntä hyvin pieninä muruina minulle agilitytreeneissä antaa on kans aika hyvää (nakki).

Parhain paikka olemiseen?

Viihdyn kaikkialla, mutta paras paikka on sohvalla emännän jalkojen välissä. Jos en pääse tuolla paikalle, esim. se on varattu tuolle lauman vanhukselle niin ravaan niin pitkään ees taas, kunnes emäntä hermostuu ja tekee myös minulle tilaa Rikun viereen lempipaikalle.

Mitä temppuja osaat?

Sivu, istu, seiso, hampaat,  paikka, tänne ja sitten agilityssä tietysti juttuja.

Viimeiset sanat...

Voitaiskos nyt tehdä jotain?

Kääkkämäistä joulunaikaa

Aatonaattona pakkauduttiin isännän autoon ja suunnattiin molempien kotikaupunkiin Lieksaan.
Matkalla pysähdyttiin ensin kyläilemään Iitintiltun tyttöjen luokse.

Kuvasta puuttuu Helmi, koska tämä ihana mummeroinen oli toipilaana silmävaivojen takia ja ei päässyt ottamaan osaa porukan touhuihin.
Kait se on tunnustettava et Tauno on aika, noh, suuri =D

Kuva: Riitta Tahvanainen

Riitta kuvasi myös papparaista, ihanaa et saatiin pappakoirakin vielä tähän jouluun mukaan.

Kuva; Riitta T

Kylättelyn jälkeen suunnattiin toimittamaan tämän joulun kuumin joululahja, eli Riku-pappa veljeni perheen ja erityisesti veljentyttöni hoiviin. Enää en uskalla Rikua antaa Lieksa lomille pidemmiksi aikaa, mutta näin kun olemme itse myös paikkakunalla pappa saa nauttia ihmisten jakamattomasta huomiosta ja veljentyttöni rakkaudesta.
Hetken aikaa kyläiltiin koko koirakatraan kanssa emännän veljen perheessä ja sitten Riku jäi tyytyväisenä köllöttelemään lattialämmityksellä varustettuun kodinhoitohuoneeseen pehmeän karvamaton päälle.

Tämän jälkeen suunnattiin isännän vanhempien luokse Korisevaan Hilman ja Taunon kanssa. Paikalla meitä odotteli myös joululomaa "mummolassaan" viettävä Geisha-kääkkä. Taunoa hitusen flirttailutti, mutta onneksi meno sitten lopulta rauhoittui. Tauno ja Hilma tekivät vielä iltamassa puolen tunnin lenkin hyvin puettuina -28 asteen pakkasessa.

Iltasella meininki oli tämän näköistä.

Reissussa ollessamme koirat pääsevät nukkumaan sänkyyn ja riemu oli silminnähtävää. Emäntä joutui hyökkäyksen kohteeksi iltavilleissä.

Jouluaattoaamu sitten valkeni "mukavassa" -30 asteen pakkasessa.

Koiralauman kanssa käytiin päivän valettua isäntä herättämässä, Geisha oli hyvänä apuna Hilmalle ja Taunolle, eivät varmaan olisi keskenään pärjänneet =)

Isännän herättyä (itse herätysprosessi oli kyllä äärimmäisen tehokas, mutta henkinen herääminen ottaa aikansa) lähdettiin säätä uhmaten hyvin pukeutuneina lenkille.

Koirat joutuivat lenkkeilemään flekseissä, koska irti emme uskaltaneet niitä laskea. Isännän isä tapasi hiihtolenkillään kaksi sutta viimeviikolla tuossa heidän talonsa viereisellä pellolla eli vain alle 20 metrin päässä tuosta missä nämä lenkkeilykuvat ovat otettu. Minä en itse eläinten jälkiä kovin hyvin tunnista, mutta suden jälki kuvassa kuulemma on ja kuva on viereiseltä pellolta napattu. Lähialueelta on pari koiraa jo joutunut suden suuhun.

Kuva: Toivo T

Jouluaatto iltana koirat jäivät hoitoon isännän vanhempien  luokse, kun me suuntasimme sitten minun vanhempieni luokse syömään, joululahjoja jakamaan ja aikaa viettämään.

Sinne toki saapui veljeni perheen mukana myös Riku-pappa.

Koirat saivat aivan hurjasti lahjoja minun veljentytöltäni. Sain kunnian avata koirien paketit, kun eivät itse olleet paikalla. Riku oli saanut jo pari pakettia näiden lisäksi myös aatto aamuna.

Itsekkin olin ollut kilttinä ja sain avata siis myös omia paketteja, onneksi.
Koiriin liittyen ehdottomasti paras lahja olivat lumikengät, enää ei hanki estä lenkkeilyä. Lumikenkien ura kuitenkin kääkkiä sitten mukavasti kantaa ja kääkät ei tietysti kovin kummaista hankikantoakaan tarvitse, toisin kuin emäntä ennen näitä mainioita vempeleitä.

Joulupäivänä tehtiin kunnon lenkki ja pakkanenkin oli laskenut -15 asteeseen eli keli oli suorastaan siedettävä. Koirilla oli kuitenkin tossut ja haalarit lämmikkeenä.
 Koirat nauttivat ja nuuskivat pupujen tuoksuja, hihnojen jatkona tosin valitettavasti edelleen.

Koko korpitaipaleen ainut koiranlenkittäjäkin sattui samaan aikaan liikenteeseen parin remmirähjän ison koiran kanssa ja yllätys yllätys minun ollessa kyseessä toinen näistä koirista pääsi irti pannastaan. Koira lähestyi meitä säkä pystyssä katse nauliutuneena Hilmaan & Taunoon. Vetäsin koirat taakse ja aloin huutaa niin maan perkeleesti ja olin uhkaava koiraa kohtaan. Isännän äiti oli tilanteessa myös apuna ja kas, koira ei uskaltanutkaan tulla meidän luokse. Hilman ja Taunon mielestä mä oon ihan sankari ja hyvä niin. Koiria kehaistava myös siinä suhteessa, että Hilman pientä haukkumista lukuunottamatta ne ottivat tilanteen todella rauhallisesti, Tauno ei päästänyt ääntäkään. Tämä koiria taluttanut "juntti" ei edes saanut soperrettua suustaan pahoitteluja, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Joulupäivän stalkkerit seurasivat myös tarkasti isännän perheen naapurin lumitöiden tekoa.

Joulu oli rattoisa ja kyllä on kääkkäpopulaatiota nukuttanut kotiin saapumisen jälkeen, jaksaakohan noi nousta syömäänkään?