Kyläilyä ja treeniä sekä emännän irtiotto

Keskiviikkona kotoiltiin iltapäivään saakka ja sitten suuntasin tekemään pojille tokotreenit. 

Tauno oli vähän huonossa vireessä, kontakti meinasi tipahdella seuraamisessa. Pari paikkamakuu harjoitusta kuitenkin, seuraamista ja käännöksiä.

Upi oli taas vähän enemmänkin liekeissä ja tehtiin seuraamispätkät hihnassa sekä vapaana sekä jäävät. Pari paikkamakuu harjoitusta myös pikkumiehelle ja hyvin se pysyy, suorastaan yllättävän hyvin. Lisäksi vielä nopeita maahanmenoja naksuttimen kanssa.

Treeneistä suunnattiin sitten Sonjan luokse kyläilemään. 

Emäntä sai ekana ihmeteltävää lampaista ja erityisesti niiden pienen pienistä lapsista, jotka seurasivat emoaan pienillä huterilla jaloillaan ja määkivät niiiiin söpöllä pienellä äänellään. 

En minä mikään kaupunkilainen voi sanoa olevani, mutta tämmöisten elukoiden kanssa on kyllä tullut hävettävän vähän oltua tekemisissä elämän aikana.

Koirat näkivät lampaat vaan aidan takaa tälläkertaa pikkuisten takia.

 Lampaiden ihmettelyn jälkeen suunnattiin lenkille kuuden kääkän ja yhden rotikan voimin.

Ja lopuksi kääkät saivat vielä leikkiä ulkona sekä sisällä kahden ajokoirapennelin kanssa. Ajokoiran pentu on kyllä jotain niin lutuista että. Tauno osoitti esimerkillistä kärsivällisyyttä pentujen kanssa ja Upikin osasi leikkiä hienosti. Hilma väisti, mutta ei rätissyt turhaan.

Upi onkin saanut nyt lomalla oikein rautaisannoksen erinäköisiä ja erilaisia koirakavereita.

Torstaina normaalit hihnalenkit ja illalla agilityn alkeiskurssin vetoa ja  agilitytreenit pojille. Tauno teki todella hyvällä draivilla 15 esteen ratapätkän, jossa mm. a-este ja kepit molemmista suunnista suoritettuina. Todella tyytyväinen oli jätkään. Upi teki putkea, A-estettä ja parin hypyn sarjaa vallan kivasti. Treenikaveri oli häiriönä koiransa kanssa kentän laidalla ja selkeästi huomasi, että agilityssä Upi ottaa paljon herkemmin häiriötä kuin tokossa, koska tätä on niin paljon vähemmän tehty. 

Treenin päälle kunnon lenkit ja sitten kotiin.

Perjantaina suuntasin sitten yksinään (tai siis keskenään koirien kanssa) metsään, mutta olosuhteet eivät oikein olleet meidän puolella. 

Metsätielle päästyäni alko sataa vettä keyesti, otin kuitenkin kameran takin alle ja lähdin kävelemään, kuurohan se vain on. Sade kuitenkin kiihtyi ja lopulta taapersin armottomassa kaatosateessa eteenpäin. Puolentunnin jälkeen jo takinkin vedenkestävyys alkoi jo pettää, joten jouduin luovuttamaan kameran takia. Kotiinpäin ajellessa 10 km päässä metsätietstä paistoi jo aurinko, vähän ärsytti.

Iltapäivällä suuntasin sitten Kuopioon ystäväni luokse viikonlopun viettoon ja koirat jäivät isännän hoiviin. Koirien viikonloppu oli siis kevyt sisältäen takapihailua, hihnalenkkejä ja isänän mukana autonlaitossa hengailua, mutta tyytyväisiltähän nuo vaikuttivat minun kotiin palatessa.

Oma viikonloppuni oli kyllä mahtava, välistä on hyvä irrottautua näistäkin "lapsukaisista". Korvaavaa halittavaa sain kuitenkin ystäväni rotikasta. Tämä kultainen rotkulapoika täytty myös lauantaina 8-vuotta eli synttäriherkkujakin nautittiin porukassa.

 Taunossa on vähän aikaa ollut muutamia karvattomia laikkuja. Ajattelin ensin, että ovat vaan hyttysen pistoista johtuvia, seuraavaksi mietin sikaripunkkia, mutta kun sitten loppuviikosta huomasin samanlaisia läiskiä ilmestyneen Hilmallekkin tuli sikaripunkistakin vähän kaukaa haettu vaihtoehto. Lääkäriaikaa pitäisi siis soitella ensiviikolle. Koirien yleisvointi on siis hyvä, joten mistään sairaudesta tai puutoksesta karvattomat laikut eivät varmasti johdu, joten pahoin pelkään metsästä (esim. elukoiden makuupaikoissa kierimisestä) tarttunutta ulkoloista, kuten kapia, vaikka kutina näillä ei mitenkään silmiinpistävän voimakasta ole ollutkaan. Harmillisesti kyseessä on mahdollisesti tarttuva loinen ja koirakavereita on nähty paljon, onneksi sentään vaaraton ja helppohoitoinen sellainen. Ketut näyttävät netin mukaan olevan kovia kapin (eli syyhypunkin) levittäjiä ja niiden makuupaikoissa Hilma & Tauno ovat hyvinkin saattaneet käydä kierimässä. Upilla ei ole mitään oireita, joten ainakaan kovin herkkä tuo ei näytä olevan tarttumaan. Ei kuitenkaan nyt diagnoosia ennen lääkäriä, mutta vamuudenvuoksi viestitin jo kaikille keiden koirien kanssa tässä nyt lähiaikoina oltu tekemisissä. 

Perinteitä kunnioittaen suomunkierrolla

Maanantai laiskoteltiin ja tiistaina sitten reippailtiin siitäkin edestä. Ohjelmassa oli perinteinen suomujärven kierto 15 km Riitan ja kääkkien kanssa.

Kaikista postauksen kuvista kiitokset Riitta T. 

Allekirjoittanut unohti kameransa kotiin näinkin tärkeänä päivänä.

Maisemat olivat jälleen kerran aivan mahtavat (miksipäs nuo muuttuisivat) ja kelikin täydellinen patikointiin. Koirat nauttivat toistensa seurasta ja lenkistä, joka ei kerrankin loppunut näidenkään mielestä kesken.

Minä en ole mikään kova grillimakkaran ystävä, mutta kyllä se itse nuotiolla käristettynä (ja itsesytytetyllä nuotiolla käristettynä) vaan maistuu erittäin hyvältä.

Helmi (Iitintiltun Karjalan Helmi) vietti vastottain  13-vuotis synttäreitään, mutta tätä teräsmummoa ei ikä paina.

Ja jotta perinteet pysyvät yllä kuului myös minun kaatuminen kuvioon. Toissavuonna on samalta reissulta otettu samanmoinen kuva, jossa vielä kaatumisenkin syy oli sama, eli housunlahkeen tarttuminen puun oksaan. Viimevuonna kaaduin vasta Riitan pihassa, mutta kaaduin kuitenkin.

 Retken jälkeen kuvailtiin Upi.

 Ja lauma sai tutustua ihanaan pikkuiseen Kleini pentu Viliin ja tiristellä viimeiset mehut itsestää Riitan pihalla rallaten. Vili on kyllä mahtava ja reipas pikkujätkä, joka tykästyi Upiin kovasti.

Minun pioti vähän Viliä sylitellä, ihastella pienenpientä nenää ja tutkiskella minikokoisia naskalihampaita. 

Ensikesänä sitten taas, sitten saadaan jo Vilikin mukaan lenkille.

Vauhdikas juhannus ja sunnuntain agsatreenit

Perjantaina ajeltiin koirien kanssa maalle viettämään juhannusta minun perheeni parissa. 

Tauno veti pitkin maita ja mantuja pupuja jahdaten siten, että illasta se oli jo aivan raato. Hauskaa poppoolla ja itsellä kuitenkin oli ja puitteet niin ihanat sekä rakkaat juhannuksen viettoon.

Illemmalla oli ohjelmassa mitäpäs muutakaan kuin grillausta.

Hilma oletti, että myös hänelle on tarjolla pihviä.

Kupujen ravitsemisen jälkeen siiryttiin niemelle keittelemään kahvi, paistamaan makkaraa (juu, juhannus on syömisen juhlaa) ja polttamaan juhannuskokko. Koirat tapasivat veljeni lasten lisäksi myös serkkuni lapset, mutta hyvin lasten kanssa hengailu kaikilta sujui. Upi ei olekkaan paljoa lapsia nähnyt ja vaikka se saattoi vähän säpsähdellä yllättäviä kosketuksia ja nopeita liikkeitä ei se silti missään vaiheessa osoittanut mitään merkkejä että rupeaisi napsimaan tai että alkaisi pelätä taikka väistää. Sylivauvaa Upista ei ihan saa, mutta ei noista oikein kukaan tuolla ulkona malta pitkiä aikoja ihmisen sylissä istua.

Taunon hitusen ylikorostunut vartiointivietti ainoastaan aiheutti vähän päänvaivaa. Kaikki on hyvin silloin, kun minä olen paikalla eikä mikään ole silloin uhka, mutta koiran ollessa omillaan puolustaa herkästi itseään vaikka ei olisi niin puolustettavaakaan. Ei hyökkää eikä käy kiinni, mutta ilmoittaa kyllä, että pysyppäs vähän edempänä. Jännä huomata, että tuossa leppoisassa ja joskus jopa melkein flekmaattisessa koirassa on tuollainenkin puoli silloin, kun ollaan tuolla maalla ja koira saa mennä sekä tulla kuten haluaa. Sama havaintohan kyllä tehtiin viimekin kesänä tuolla maalla. Vaikka Tauno hyväksyy pihaan tulevat ihmiset normaalisti täysin niin siinä vaiheessa kun koirat olivat keskenään ulkona ja vieraita ihmisiä tuli pihaan löytyi Taunosta melkoinen vahtikoira.

Kummipoikani Miska ja Hilma.

Erika ja Tauno.

Ja Erika ja Hilma.

Hilma löysi lokkien kanteleman kalanruodon rantapusikosta ja vaan oli pojat kateellisia neidin herkusta.

Kokko paloi komiasti.

Juhannuspäivä sujui sitten taas ulkoilun, reippailun ja lasten tapaamisen merkeissä. Koettiimpa yksi vaaratilannekkin, kun jotkut nuoret pojat olivat vähän erehtyneet tienristeyksestä ja hurauttivat hirveätä nopeutta yllättäen pihan läpi autollaan. Kyseessä siis yksityistie, joka kulkee vanhempieni kesäpaikan pihan läpi ja jatkuu tätini talon pihaan. Koirat lähtivät auton perään ennenkuin ehdin kissaa sanoa ja vaikka pojat takuulla huomasivat meidät ihmiset ja koirat pihalla ei jarrua näyttänyt autosta löytyvät. Takaisinpäin tullessa auto ajoi edelleen järkyttävää nopeutta pikkutiellä ja minä pysäytin sen sitten tielle melkoisen vihaisena. Pojat katselivat autosta eivätkä ikkunaakaan raottaneen, kun heille meuhkasin, että mikä takia sitä yksityisteillä tuommoisia nopeuksia ajellaan. Koirat pyörivät auton ympärillä ja poika meinasi siitä sitten lähteä ajamaan uudestaan. Kyllä kajahti koko tienoo, kin minä karjaisin, että siehän et muuten aja metriäkään ennenkuin nää koirat on kauempana autosta. Lähdin sitten itse toiseen suuntaan ja koirat seurasivat perässä eli auto pääsi lopulta jatkamaan matkaansa. Onneksi selvittiin säikähdyksellä eivätkä koirat päättyneet pannukakuiksi näiden hurjastelijoiden toimesta.

 

Koirat olivat selkeästi melkoisen väsyksissä perjantain vauhtipäivästä ja köllöttelivät mielellään auringossa.

Välipalana tarjoilin hirvenluut äidin pakastimesta.

Vähän palloleikkiä.

Flirttiäkin vähän näytin pojille ja yllättäen Tauno nosti kierrokset aivan tappiin ja jahtasi flirttiä pitkän tovin.

Pakolliset poseerauskuvat.

Upi.

Ja pojat sekä mummon hieno lumipalloheisi.

Ennen kotiinlähtöä myöhään iltapäivällä kävimme vielä serkkuni tytön kanssa taluttelemassa koiria hihnoissa ja hienosti pojat kulkivat sekä ottivat vastaan silityksiä. 

Lauantai iltana ei paljon kääkkät tässä mökissä muuten riehuneet, sen verran oli mehut kadonneet kaikilta.

Sunnuntaina lepäiltiin päivä, mutta illalla suunnattiin vähän agilityä treenailemaan Liperin kentälle.

Taunolle pintä ratapätkää ja kontaktien oton muistelua. Katteli mua välillä ilmeellä et mitä tuo OTA-käsky muka tarkoittaa, en oo ennen kuullutkaan? Toisella setillä jo sitten tämäkin asia tuntui palautuneen jätkän mieleen. 

Muuten Tauno teki hommia tosi hyvällä draivilla varsinkin, kun ottaa viikonlopun rasitukset huomioon. 

Upi treenasi A-estettä, joka tuntui taas vähän unohtuneen, mutta kun muisti palaili pätkittäin sujui tämä jo hyvin. Uutena esteenä Upi treenasi pussia ja esteen opettelu saatiin jo oikein hyvällä mallille.

Lisäksi putkia ja hyppyjä. 

 

 Tyytyväine sai molempien poikien treeniin olla. Loppuun lenkit Tauno & Hilma flekseissä ja Upi riistavietittömän etuoikeuksin vapaana.