Mustaakin mustempi maanantai

Aamusta katselin muutaman tunnin nuorison leikkien ohella pappakoiran ravaamista, minun seuraamista sekä takapihalle viileeseen pyrkimistä ja kuulin kaikuna korvissani eilen illalla kuulemani tassujen nakertamisen.....lopulta soitin ajan eläinlääkäriin. 

Valitettavasti arvaukseni osui oikeaan ja lääkärissä todettiin taas munuaisarvojen nouseen hyvänmatkaa yli viitearvojen. Erikoisruokaahan Riku on syönyt heinäkuusta lähtien ja elokuun kontrollissa arvot olivat viiterajoissa. Jonkinaikaa olenkin jo kiinnittänyt huomiota, että vesi on taas maistunut tavallista paremmin papparaiselle ja levottomuutta on välistä esiintynyt, mutta vain pienissä määrin. Pappa oli myös laihtunut kokonaisen kilon kesästä. Ruoka maistuu ja sitä saa reilusti eikä varsinaisesti näytä laihalta, vaaka tämän tiedon kuitenkin kertoi. Lihasmassa toki vähentynyt merkittävästi, koska pappa ei tahdo enää tehdä pitkiä lenkkejä eikä lähteä metsälenkeille juoksemaan vapaana.

 Lisäksi tänään varmuudenvuoksi otetussa RTG:ssä näkyi selässä välilevyissä kalkkeutumia. Minäkin pystyin näkemään RTG-kuvassa nämä muutokset selässä ihan näin maallikkona. Oletettavaa siis on, että selkä varmasti kipuilee ainakin ajoittain.

Nämä kaksi asiaa yhdessä saivat minut tekemään raskaan päästöksen ja pappakoiran tulee mukava eläinlääkäri nukuttamaan tänne kotiimme ikiuneen 8.11.2013. Eläinlääkärille soittamani puhelu oli elämäni raskain, kerran painoin paniikissa punaista luuria ja vasta toisella yrityksellä onnistuin soittamaan. Kokoajan myös tekisi mieli soittaa lääkärille ja perua tulo, ei vielä, en ole valmis.

Tuohon asti papparainen saa Tramalia varmuudenvuoksi, että kivut pysyisivät kurissa ja koetetaan elää mahdollisimman normaalia elämää nauttien hetkistä yhdessä. Elämän on toki sinällään jatkuttava, kun nuoremmat koirat kuitenkin taloudessa ovat sekä papankin tahdon saavan elää nimenomaan normaalia arkea kanssamme nämä viimeiset viikot.

 Ensi perjantaina meille olisi tulossa muutama ihminen kylään, koska isäntä täyttää vuosia. Mietiskelin, että tilaisuus on varmaan peruttava, mutta sitten muistin miten innoissaan pappa aina nuorempana otti osaa illanistujaisiin, nykyisellään meillä ei sellaisia enää ole oikeastaan ollenkaan. Riku istui aina porukan keskellä opiskelija-asuntoni olohuoneessa ja katsoi aina siihen, joka puhui. Välistä se sitten kävi rapsuteltavana jonkin sylissä. Tämän muistettuani ajattelin, että nämä 4 vierasta ovat tervetulleita, koska pappa tykkää vieraista ja ihmisistä. Silloin kun vielä kävimme koirapuistossa, pappa istui aina penkillä ihmisten kanssa muiden koirien juostessa. Päivä kerrallaan, arvokkaita hetkiä etsien ja papalla mukavaa eloa tarjoillen nyt mennään.

Tämä päivä on pitänyt sisällään hirveän tunteiden sekamelskan. Teenkö tämän liian aikaisin? Olisko joku vaan tilapäisesti nostanut noita arvoja? Voiko tommoset muutokset selässä olla ihan kivuttomiakin? Voisiko Tramalilla vielä selvitä muutaman kuukauden? 

Mutta tiedän, tämä on viimeinen palvelus, jonka teen tuolla ihanalle elämäni koiralle. Koiralle, joka on jakanut kanssani elämää yli 13-vuotta ja joka on aina mukisematta sopeutunut kaikkiin elämänmuutoksiin minun rinnalla. 

Munuaisten pettäessä papan lähtö olisi tuskainen ja kivulias, en tahdo nähdä sitä. Pelkästään jo tuo sen levottomuus ja melkoisen selkeä kivun osoittaminen saa minun sydämen melkein pakahtumaan, todella raskasta katsottavaa. Kesällä papan mennessä huonoon kuntoon (kun munuaisoireet laitettiin automaattisesti sydämen piikkiin, sydänlääkitystä fiksattiin jne) itkin sitä, että jos se joudutaan lopettamaan se on joutunut kärsimään viimeiset hetkensä. Tuo opetti ja nyt pappa saa lähteä rauhassa, kotona ja kohtuullisen hyvävointisena. Tämä tietysti olettaen, että munuaisarvot nyt tämän kaksi viikkoa pysyvät aisoissa ja Tramal lääkitys pitää papan kivuttomana. 

Kotiuduttuamme pappa sai Tramalia ekan pienen annoksen ja sen jälkeen se on nukkunut todella levollisena tuolla pehmeässä pedissään.

Tätä tuntemattoman kirjoittajan runoa luen vaan uudelleen ja uudelleen koittaen vakuutella itselleni, että tämä päätös on oikea enkä tee sitä päivääkään liian aikaisin.

"Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko

ja kivut häiritsevät untani,

niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä

sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.

Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän.

Älä anna surusi estää sinua,

sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen,

rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.

Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta.

Et haluaisi minun kärsivän,

kun aika koittaa, anna minun mennä.

Vie minut sinne missä he auttavat minua,

mutta, pysy luonani loppuun asti.

Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle,

kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.

Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat,

se on ystävyyttä, jota minulle osoitat.

Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä,

jonka täytyy tehdä päätös.

Olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä vuosina."

Melkein olisi voinut ajatella, että Taunokin tietää ajan papparaisen kanssa olevan vähissä, niin nätisti meni kylkeen kiinni nukkumaan, vaikka yleensä eivät kyllä vierihoitoa ole toisilleen antaneet.

 Jos nyt joku sattuu ihmettelemään, miksi tämänkin asian tänne kirjoitan, niin minulle tämä kirjoittaminen on vähän terapiaa ja asian prosessointia muiden tapojen ohessa.

 Surullisten asioiden keskellä on onneksi aina myös iloisia asioita, eli tähän loppuun vielä muutama leikkikuva nuorisosta tältä aamulta. Maisa lähti meitä toiseen hoitopaikkaansa lääkärikäyntimme jälkeen, koska minä menne huomenna taas normaalisti töihin.

Vähän treeniäkin välillä

Sunnuntai aamu valkeni voittajafiiliksissä. Maisan ja minun sängyssänukkumistaistelussa voittajaksi selviydyin nimittäin minä!

Hienosti sängyssä nukkumaan tottunut hoitoneiti koisasi yön pedillään sängyn vieressä. Vain yksi pomppu sänkyyn ja pari sängynreunan raapimista. Hienoa, sitkeys palkittiin.

Aamupäivä kulutettiin ihan vaan kotosalla ja takapihalla hengaillen. Tauno ja pappa kävivät yhdessä pienellä hihnalenkillä isännän kanssa (molempien mielestä kun tuo takapihalla isomman hädän tekeminen on vähän ällöä, kotinurkat likaantuu). Maisa ja Hilma hoitivat tärkeimmät hommat takapihalla.

Iltapäivällä sitten hurautettiin Liperiin kolmen nuoren koiruuden kanssa treenailemaan ja touhuilemaan sekä vetämään Liperin kennelkerhon agilityn alkeiskurssi.

Ensin käytiin kävelyllä koko porukka ja lämmiteltiin Hilma taakanvetohommia varten. Muu porukka jäi odottamaan autoon omia touhuvuorojaan eli neiti pääsi ihan itsekseen meidän kanssa liikenteeseen. Tärkeää omaa aikaa vain yhdelle koiralle kerrallaan =)

Neiti veti oikein innokkaasti. Ensin vähän matkaa 500 grammaa perässä, sitten kilo ja lopuksi vielä 500 grammaa uudestaan. Motivaatio, into ja keskittyminen täysi kymppi.

Isäntä vielä sitten jäähdytteli Hilman ja laittoi BOT-takin sisään autoon hautumaan. Minä aloin jo tällävälin rakennella sitten rataa Taunon treeniä varten.

Aika simppeli aitoja, putkeen irtoamisia, keinun ja renkaan sisältävä pätkä. Tauno teki töitä todella hyvällä draivilla eli pieni agitauko näyttää tehneen hyvää.

Hoitokoira Maisakin pääsi vähän nuuskuttelemaan treenikentän tunnelmaa. 

Vähän palloleikkiä ensin, että viritytään tunnelmaan.

Ja sitten tutustumista putkeen. Ekana kutsuin Maisan läpi ja isäntä lähetti, mutta eipä montaa toistoa tarvittu kun neiti kipitti putken into pinkeenä läpi ohjattuna.

Hilma pääsi vielä sitten tekemään pienet toko treenit....tai no en edelleenkään tiedä voiko tuota Hilman tekemistä nyt varsinaisesti tokoksi kutsua. Lähinnä kontaktin ottamista ja ylläpitämistähän me tuon kanssa vaan treenataan. Hilma on vaikea saada mukaan touhuun, mutta kun siinä onnistuu niin neiti tarjoilee varsin nättiä seuraamista.

Tässä maahanmeno ja maassa pysyminen harjoituksessa kontakti jo karkasi johonkin muualle, mutta kyllä se siinä sentään pysyi.

Omien treenien jälkeen vedin alkeiskurria tunnin verran ja tällävälin isäntä lenkkeili kolmikon kanssa metsäpoluilla

Ilta sujui aika rauhallisessa tunnelmissa, mutta vähän jaksoivat vielä Maisa ja Tauno nujuta ja

papparaisen kanssa katseltiin sohvalla Sons of anarchyä.

Tokohöpinää ja hoitokoira Maisa

Torstaina oltiin ekaa kertaa Taunon kanssa POKS Ry:n kisatavoitteelisessa toko ryhmässä treenaamassa. Ohjelmassa oli leikkimistä, valinnainen liike lelupalkalla ja luoksetulo lelupalkalla. Tauno ei hirmuisen hyvin palkkaudu lelulla, mutta tätä voisi toki parantaa treenien vetäjän oppien mukaisesti. Namin ja lelun yhdistäminen olisi varmaan meillä järkevintä. Namit siis jonkun täytettävän dummyn tms. sisään ja sitäkautta sitten saisi hyvin hyödynnettyä myös takapalkkausta sekä pudotettua palkan kainalosta koiralle. Makkaranpalan tunkeminen kainaloon ja sieltä pudottaminen koiralle on kohtuullisen haastavaa.....enkä usko Taunon ilahtuvan siitäkään, jos pudotan jonkun narupallon sieltä kainalosta sen päähän.

Halli oli uusi ja treenikaverikoirat uusia, eli siinä suhteessa treenikin meni tosi hienosti. Ei mitään turhaa riehumista eikä mitään yrityksiä mennä tervehtimään toisia (tai isottelemaan) eli tyytyväinen sain olla. Vapaavalintaisena liikkeenä otettiin seuraaminen ja parempaakin on nähty, mutta annettakoon anteeksi, kun käännöksissä mentiin aika läheltä toisia koiria, joten meinas pikkusen valua. Luoksetulossa koira piti palkata jo enne perille pääsyä eli luoksetulon vauhdista. Tolla kaninkarva lelulla palkkaaminen ei oikein toiminut, kun eihän tuota kevyttä lelua voi heittää, mutta ihan ok meni. Vauhtia luoksetulossa oli runsaasti ja vaikka muut koirat olivat ympärillä niin ei hetkeäkään näyttänyt siltä, että Tauno olisi menossa jonnekkin muualle kuin minun luokse.

Tokoahan me on lähinnä treenattu omatoimisesti tai hyvin pienellä porukalla alkeiskurssin jälkeen eli häiriöt ovat enemmän kuin tervetulleita. Toinen mikä on tosi tervetullutta on neuvot. Sain todella hyviä vinkkejä seuraamisen paratamiseen ja tiivistämiseen, luoksetulon rakentamiseen ja moneen muuhun seikkaan. Mahtavuutta, että päästiin porukkaan mukaan.....ja vielä bonuksena, hallihan on siis lämmin eli tokotreenailut jatkuvat pakkastenkin tullessa.

Hilma oli Taunon treeneissä turistina, koska tehtiin kunnon käpyttelyt ennen ja jälkeen treenin. Pappakoira taas vietti isäntä aikaa autoillen ja kyläillen.

Perjantaina hain töiden jälkeen meidän hoitolapsen, eli Maisa-kääkän kotimalla mukaani.  Kävin nopeasti nuoret koirat sisältä ja lähdettiin porukalla kävelylle. Maisan integroitui  porukkaan todella kivuttomasti ja oli reipas heti alusta pitäen, vaikka joutui käytännössä vieraan ihmisen ja vieraiden koirien kanssa lenkille täysin uuteen ympäristöön vesisateessa ihan suoranaan kotisohvalta.

Sisällä meno toki alussa oli vähän levotonta (takapihaa oli vähän hankalampi hyödyntää, kun satoi kovasti), mutta rauha laskeutui melkoisen nopeasti. Levotonta meno siis tästä yksinkertaisesta syystä, että Tauno ja Hilma tahtoivat leikittää Maisaa turhankin innokkaasti ja Taunolla taisi vähän flirttiäkin olla mukana.

Laittelin Maisalle oman pedin tutun tuoksuisine peittoineen sänkymme viereen ja kuka sieltä sitten löytyikään heti kättelyssä.

Pieni porukkaposeeraus. Hitsin valo, kun se ei enää riitä harmaampina päivinä ulkona kuvaamiseen ollenkaan töiden jälkeen.

Isännän ja lauman moikkailut isännän kotiuduttua iltavuorosta ja päästyä sohvalle istumaan.

Perjantain ja lauantain vastainen yö oli vähän rauhaton, kun käytiin Maisan kanssa tahtojen  taistoa siitä saako meillä nukkua sängyssä. Kovaluonteinen neiti kyllä, kun kokeili kokeilemasta päästyään.

Jostakin käsittämättömästä syystä energiaa riitti kuitenkin myös aamulla.

Minun piti kyllä saada useampi kupposen kahvia ennenkuin sain käynnisteltyä itseni ruokkimaan papparaisen ja Maisan, Hilma ja Tauno metsästivät tällävälin aamupalansa takapihalta.

Tämän jälkeen siirryin haravanvarteen ja nuoriso hengaili kanssani pihalla. Pappakoiran vointi on tänään tuntemattomasta syystä ollut vähän huonompi, joten se osallistui hommiin vain pakollisen ulkoilun verran ja painui sitten sisällä köllöttelemään.

Maisa on kova tyttö leikkimään. Yhytin sen viimeyönä leikkimästä myös klo 4.05. Lelukorit siirsin tämän jälkeen pöydälle odottamaan aamua. Hilma oli vielä reiluna tyttönä sitten kaverina leikkimässä, tylsäähän se yksin on. Maisaa ymmärrän, olihan tämä meille tulo melkoisen jännää varmasti ja paukahti koko koira vähän ylikierroksille, mutta Hilman pitäisi kyllä tietää, että yöllä nukutaan ja sillä sipuli.

Ja vähän komeampaa porukkaposeerausta.

Isännän kotiuduttua kelkkareittitalkoista tein piristyneen ja rauhoittuneen pappakoiran kanssa kävelylenkin kahdestaan ja sitten suunnattiin ulkoilemaan nuorempien kanssa vähän pidemmän kaavan mukaan vapaana kirmaten. Maisakin uskallettiin päästää irti, kun tuolla aluetta rajasi vesi eli karkuun olisi päässyt vaan uimalla ja Maisalla tuntui luoksetulo toimivan.

Hilma löysi hylätyn myyränkolon ja kaivamisessa kuluikin sitten hyvä tovi aikaa. Me muut ehdittiin touhuta ja käpytellä hyvä tovi ennenkuin Hilma joutui matkaan mukaan.

Koiria näyttää nukuttavan, jospa unta riittää yöksikin.