Perjantaina päätin lähteä nuorempien koirien kanssa kyläilemään ja saunomaan ystäväni luokse. Taitettiin tuo 5 km matka kävellen. Uutena haasteena koirille tällä matkalla oli kaksikaistaisen moottoritien reunaa korkealla sillalla kulkeva pyörätie. Tauno oli selkeästi vähän ihmeissään, et miksi me täällä liikenteen seassa kävellään. Pitänee useammin ylittää tuo silta koirien kanssa. Myöhemmällä päästiin sitten isännän kyydillä kotiin koirien kanssa. Pappa lepäili kotona valmistautuen viikonlopun rasituksiin.
Lauantai aamuna sitten pakkauduttiin autoon ja sunnattiin Viekijärvelle. Koiralauma sai kirmailla vapaina ja osallistua meidän aidanrakennustalkoisiin. Rakennettiin siis aitaus suojaamaan äitini mansikkamaata ahneilta pupuilta. Pupun pirulaiset meinaavat tykätä herkutella mansikan taimilla.
Alempana muuten seikkaperäinen kuvaus peltomyyrien viimeisistä hetkistä, ei herkille =D
Aidanrakennuspuuhien tiimellyksessä tuli taas todettua Taunon terve suhtautuminen asioihin ja hyvä äänien sietokyky. Sirkkeli (aika karsea ääni) tai moottorisaha eivät saaneet nuoren miehen mieltä hetkahtamaan mihinkään suuntaan, katsekkaan ei siis kääntynyt. Hilmalle sirkkeli meinasi olla liikaa, kun en huomannut yhden sahauksen aikana ottaa sitä riittävän kauaksi tuosta vehkeesti. Hilma alkoi haukkua sirkkelille ja lopulta sitten hätäpäissään iski hampaat veljeni pohkeeseen. Mokahan oli siis minun, ei niinkään koiran. Hilma ei pidä kovista äänistä ja minun olisi ehdottomasti pitänyt viedä se etemmäs laitteesta. Onneksi veljeni taisi selvitä ilman jäylkkäkouristusta ja Hilmakin sai anteeksi tämän paniikkireaktionsa.
Hilman ja Taunon mielestä kuitenkin koko viikonlopun parasta antia oli ehdottomasti myyrän metsästys. Taunokin pääsi homman makuun ja pihapiirin myyräkanta harveni varmaankin melkoisen tuntuvasti. Minä en voi itselleni mitään, kun minusta vaan on aivan ihana katsoa, kun nämä seurakoiriksikin tituleeratut eläimet toteuttavat alkukantaisia vaistojaan. Metsästävät ja tappavat. Myyrä nyt kuitekin on tuholainen eivätkä ne maailmasta lopu, en tietenkään nyt mitään linnunpoikasia näiden tahdo metsästävän tai syövän. Toki sekin riski aina on olemassa, kun en tätä kiinnipitolakia osaa kunnioittaa, mutta vielä pääosin linnut ovat säästyneet.
Tauno tappoi siis tosiaan ekat myyränsä (ainakin tiettävästi). Harmittaa kun ei saatu kuvia ( tai videota) Taunon touhusta. Tauno otti myyrän suuhun, myyrä rääkäisi, Tauno viskasi hämmästyneenä myyrän suustaan. Sitten se taas otti myyrän suuhunsa, myyrä rääkäisi ja Tauno heitti myyrän suustaan. Lopulta Tauno sai kuitenkin asian selväksi ja myyrä pääsi Taunon vatsaan. Hilma ei todellakaan huonommaksi metsästyshommissa jäänyt, mutta neidin tyyli oli jo aikaisempien kesien perusteella paljon harjaantuneempi.
Pappakoira pääsi illalla sitten veljeni perheen mukaan heille kyläilemään. Sai vähän lomaa Hilmasta & Taunosta ja nauttia runsaista rapsutteluista.
'
Sunnuntaipäivä oli myös lämmin ja aurinkoinen. Koirissa ei ihan kauheasti vauhtia ollut, mutta vielä jaksettiin kuitenkin juosta, metsästää ja poserata kameralle.
Isännän leikatessa ruohoa koirat nautiskelivat hirvenluita häkeissä ulkona. Tässäkin oli jännä huomata, että Tauno ei irrottanut katsettaankaan hirven luusta ruohonleikkurin kulkiessa läheltä, mutta Hilma rupesi haukkumaan. Tämä viikonloppu oli monessa suhteessa hyvää testiä Taunolle ja samalla myös antoi selvyyttä siihen, että Hilma tosiaan on edelleen valtavan ääniherkkä.
Näistä poseerauskuvista tykkään itse kovasti, todella onnistuneet. Kameran takana isäntä, komennosta vastasin minä. Molemmat ovat aika keskeisiä toimintoja näissä poseerauskuvissa.
Tauno nautiskeli ihan urakalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti