24.9.2012

Narttukoiran sterilisaatio osa 3 ; Pieni takapakki

Minun ei pitänyt tästä aiheesta tehdä enää erikseen postausta, mutta tulikin pieni mutka (tai paremminkin iso tissi) matkaan.

Ihmettelinkin tuolla aikaisemmissa postauksissa Hilman tissien turvotusta, mutta oletin sen olevan ihan normaalia. Tissit alkoivat palautua normaaleiksi ja niihin tuli rupea. Yhtä noista yhdeksästä olen kuitenkin seuraillut, koska se on edelleen aika valtaisa ja siinä on rupea enemmän kuin muissa. Viimeksi eilen sitä katsoin, eikä tilanne vielä näyttänyt hälyyttävältä. Tänään rupesin sitten tutkimaan töiden jälkeen tuota tarkemmin ja vähän sitten tuota rupea kans nypläilin niin mätäähän sieltä alta tuli. Tissin pää myös musta ja alareuna sinisenkukertava. Heti sitten soittamaan eläinlekuriin, et nyt tän koiran ryntäässä taitaa olla kuulkaas kuolio. Muiden tissien päistä myös lähtenyt rupea, allaolevassa kuvassa näkyykin toi ylempi verillä oleva.





 Onneksi päästiin Hilman  leikanneen lääkärin vastaanotolle samantien (hyvää palvelua). Lääkäri katsoi ekana Hilman haavaa ja totesi, että tikit voidaan poistaa. Yhdessä tississä tosiaan on kuolio ja tissin pää tulee tipahtamaan pois. Eläinlääkäri ei moista ollut nähnyt sterkan yhteydessä ja ihmetteli kovin mikä liene aiheuttanut. Huoleni on kuitenkin siinä suhteessa kuulemma turha, että tissin pitäisi parantua itsekseen. Antibioottia Hilma sai lisää pistoksena hillitsemään tulehdusta ja tikitkin siis jäivät klinikalle. Nyt vaan odotellaan pari päivää haavan taholta ja määrittämätön aika tissin taholta, että päästään kaulurista eroon ja normaaliin arkeen. Kylläpä silti säikäytti, kuoliolla on niin pelottava kaiku.

Haava nyt kuitenkin näyttäisi olevan kunnossa ja toivon, että kauluri voitais loppuviikosta heittää kaapinperälle. Viikonloppuna olisi tiedossa jälkitreenit sekä vapaana kirmailua Viekijärvellä.

Tänään meillä oli tarkoitus viettää laiskottelupäivä. Eläinlekurireissun lisäksi käytiin Hilman ja Taunon kanssa vaan lyhyehköllä hihnalenkillä ja on ulkoiltu takapihalla. Pappa oli joko niin väsynyt viikonlopun riennoista tai muisti, että ulkona sataa, koska se ei halunnut lähteä päivälenkille. En vanhusta pakottanut.


Aiheeseen liittymätön huomautus, en uskonut koskaan kirjoittavani nettiin tekstiä, jossa esiintyy näin useasti sana tissi......ja odotan innolla millä hakusanoilla minun blogiini jatkossa löydetäänkään=)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti