Käytännössä siis en kutsuisi torstaista esistystä niinkään treeniksi vaan sekavaksi poukkoilemiseksi radalla. Ainut positiivinen juttu oli lisääntynyt vauhti kepeillä ja se, että Tauno pysyi kentällä ihanasta tytöstä huolimatta. Lopulta mulla meni kokonaan hermo ja Tauno pääsi pikatoimituksena autoon.
Treenin jälkeen tehtiin vielä pieni canicrossing lenkki Hilman ja Taunon kanssa treenikentän ympärillä olevilla metsäpoluilla.
Pappakoira hengasi isännän mukana kyläilemässä Viivi ja Rico kääkkien ja heidän ihmistensä luona.
Perjantaina sitten Sanna kutsui meidät sisäänajamaan uudenuutukaisen kotiagilitykenttänsä ja koska Taunolle oli paikkaava treeni enemmän kuin paikallaan otettiin kutsu innolla sitten vastaan ja sen verran onnistunut oli ilta, että ei voi sanoa muuta kuin et kyllä muuten kannatti lähteä.
Suurin tuuletuksen aihe on esillä allaolevissa kuvissa, eli Tauno teki lopultakin keinun itsenäisesti.
Pientä epäröintiä keinulle nousemisvaiheessa, mutta muuten täydellinen suoritus. Kotiin sain ajella tämän ihmeen ansiosta hymy naamalla, ihan mahtavaa.
Treenikuvista kiitos; Sanna R
Pappa kävi myös suorittamassa muutamia esteitä innosta puhkuen.
Taunon kanssa otettiin keinun, renkaan ja keppien tahkoamisen lisäksi pieni ratapätkä. Tässä harjoitellaan ranskalaista Sannan neuvojen mukaisesti.
Kepeillä sain Taunosta irti jo vähän vauhtiakin, tästäkin sain olla todella iloinen. Rengas meni myös hienosti Taunolla ja ratapätkällä se jopa haki ja suoritti renkaan itsenäsesti (sinne ei siis tosin ollut tarkoitus mennä). Sannan renkaassa on vielä sen verran lisähaastetta, että renkaan kiinnitys on tehty siten, että renkaan sivut ovat täysin auki.
Nuorimies siis yllätti mintu perjantai treeneissä aivan pökerryksiin.
Nyt paljon treeniä ja paljon möllejä niin uskalletaan varmaan kisaurakin aloittaa jossain vaiheessa.
Treenin jälkeen tehtiin vielä sitten metsälenkki, pääsi Hilmakin vähän itseään toteuttamaan.
Pappa kävi lammessa pulahtamassa kepin perässä.
Ja kanteli keppiä into pinkeenä.
Törmättiin lenkillä kahteen ihmiseen ja pariin koiraankin. Tauno bongasi koirat ja ehti jo vähän avata ääntäänkin, mutta tuli luokse kutsulla (ja kun käännyttiin takaisin menosuuntaan). Olin aika ylpeä tässäkin kohtaa, koska Taunollehhan sakemannit ovat äärimmäisen tuttu juttu ja toisekseen muutenkin toisten koirien vetovoiman olen pelännyt olevan sen verta kova, että kutsu saattaisi kaikua myös kuuroille korville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti