3.7.2013

Lomalaisten touhuja

Olen ripustanut aivot tukevasti narikkaan loman kunniaksi, joten tiistaiselta koirien juoksutus/uittamis reissulta ei ole kuvan kuvaa, kun mä unohdin kameran kotiin.
Susanna ja Rolle-kääkkä olivat meidän kavereina juoksemassa, puolitoistatuntinen nautittiin korien riemun katselusta. Tauno rakastaa edelleen kastoroitua Rolle kovasti, mutta jonkinmoinen järki nuorenmiehen päähän näytti tulleen kuitenkin homman kanssa. Lenkin jälkeen Susanna ja Rolle kävivät vielä kyläilemässä. Pappakoira toipui kotosalla edellisen illan lenkistä.
Päivä sitten otettiin aurinkoa (tai kääkät otti varjoa) ja ilalla tehtiin vielä reipas vajaan 5 kilometrin kävley/canicrossaus lenkki.

Keskiviikkona hoideltiin pakolliset pihahommat aamupäivästä ja sitten hurautettiin moikkaamaan Stella-hoffia.  Hilma ei esiinny kuvissa, sen verran piti välimatkaa, mutta hienon reipas oli Stellan seurassa.











Koiratrehveiltä ajeltiin vielä Sohvin valintaan tarkoituksena ostaa Taunolle pitkään hankintalistalla ollut puolikurra, näppärä treenikäytössä. Puolikurria ei ollut kuin marjapuuron värisenä ja väärän kokoisena, joten odotellaan. Sen sijaan matkaan tarttui myöskin pitkään hankintalistalla ollut ahmimista estävä kuppi pappakoiralla. Saattaa sillä naama venähtää, kun tommosia muhkuroita on kuppiin tungettu. Tänään syödään broilerin siipiä, joten naaman venähdys nähdään vasta huomenna.



 Pikkupikku laumaposeeraukset takapihalla.



Kuudeksi hurauteltiin vielä koko porukan voimin toko-treeneihin. Pappakin kävi muodonvuoksi kentällä tekemässä parit paikallaanolot, sillä näytti olevan superkivaa, vaikka käytännössä mitään ei tehty.

Taunon kanssa otettiin sivulletuloa ja vinkkejä siihen. Vetäjän mielestä Tauno kyllä tietää mitä sivu käskyllä haetaan, mutta kokee sivulle tulon kannattamattomaksi. Sivulle tulosta siis aletaan nyt tehdä aivan hirrrrrveen kivaa. Maahan menot ja paikallaanmakuut sujuivat Taunolla hyvin, vaikka ärsykettä oli, koska treeneissä olleiden koirien kanssa se ei ennen ollut treenannut.
Treenin jälkeen vielä käytiin uimassa Stella-hoffin ja omistajansa seurassa, jokainen kääkkä sai pulikoida....Hilma tosin epä-vapaaehtoisesti. Yksi autokin rannalle ajoi ja mä mogasin, panikoin ja kutsuin Taunoa luokse just sellasella äänensävyllä et koira oli samantien skarppina et heiiii, nyt tapahtuu jotain jännää. Tuskin olisi mennyt edes auton luokse, ellen minä olisi antanut sigaanlia et nyt pitää vetää kilarit. Fiksusti Tauno käyttäytyi, vähän vaan haukahteli eikä mennyt hyppimään autoa vasten tai mitään muuta tyhmää. Tässähän mun panikoinnissa vaikuttaa Rikun autonjahtaus into, joka ei tietenkään ole mitenkään periytynyt näille muille. Hitsi, se on jännä et kun jonkun koiran kanssa on joku ongelma aiheuttanut paljon päänvaivaa ei siitä meinaa päästä yli seuraavienkaan kanssa ja käytännössä sitten omistaja itse siirtää sen ongelman myös seuraaviin koiriin.
Tälläkertaa kuitenkaan ei jäädä tuleen makaamaan, nyt lomalla hyvin aikaa ottaa hallintaharjoituksia myös autojen läheisyydessä (omien toki ja turvallisella alueella). En tahdo enää yhtään autojen  jahtaajaa, kiitos. Tilanne kuitenkin jäi harmittamaan, mutta täydellinen kun ei voi olla, vaikka miten haluaisi.

Hyvin on koiria päivän touhujen jälkeen nukuttanut, varmaan huokaisevat helpotuksesta kun miun kesäloma loppuu. Huomenna saavat laiskotella päivän omalla pihalla ja illalla sitten suunnataan agi-treeneihin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti