15.6.2013

Ricomaista menoa

Perjantaina heti töiden jälkeen saatiin Rico-saksanpaimenkoira sulostuttamaan laumaamme viikonlopun ajaksi.

Vähän minua jännitti, et miten meillä menee, kun Ricolla teini-ikää pukkaa ja Taunokin on vielä melkoisen nuori ja huima mies.
Ensin hengailtiin takapihalla ja sitten lähdettiin uhmaamaan kaatosadetta metsälenkille. Riku-pappakin otettiin mukaan, mutta autolta lätiessä vanhus ilmoitti, että hän ei kyllä tässä sateessa mihinkään metsään lähde, joten papparaisen metsälenkki käsitti autossa nukkumista. Hilman, Taunon ja Ricon kanssa sitten taaperrettiin reilu 5 km ja kastuttiin läpimäriksi. Kuvia ei tältä reissulta ole, kun järkkäriä ei voinut ulkoiluttaa. Lenkki meni mukavasti ja vauhtia riitti.

Lenkin jälkeen hengailtiin vaan kotona ja Ricolla & Taunolla painia riitti. Ennen nukkumaanmenoa käpyteltiin vielä puolituntia hihnoissa ja yö sujui rauhallisesti. Rico asettui nukkumaan koirahuoneen ja makuuhuoneen väliin käytävälle, ilmeisesti siinä pysyi hyvin kartalla missä kukakin on ja saattoi rauhoittua untenmaille.

Rico ei ollut aikaisempaa vähemmän aamunvirkuksi muuttunut, joten ensimmäisen kerran se yritti herätellä kääkkiä leikkimään klo 7 maissa. Kääkät olivat asiasta kovinkin erimieltä, pihalla kuitenkin käytiin ja sitten vielä rauhoituttiin nukkumaan reiluksi tunniksi. Minun herättyä Rico kokeilu uudestaan sitkeästi onneaan, mutta vieläkään leikkikaverit eivät olleet oikein vireessä. Rico sai sitten siis puruluun ja joutui paiskatuksi pihalle. Puruluu ei ottanut tulta alleen, mutta hyvinhän tuo näytti pihalla viihtyvän.
Kääkkien herättyä sitten touhuttiin ihan vaan kotosalla ja takapihalla ilman sen suurempia suunnitelmia. Pojat painivat ja kisailivat lelusta takapihalla.




Pappa koki suurta viehtymystä Ricon puruluuta kohtaan. Rico itse ei tainnut tajuta et ton vois syödäkkin. Liekkö luullu kepiksi =D


Ja sitten vähän poseerattiinkin, pitäähän sitä hieman komeilla ku on vahvistusta jengissä.



Iltapäivällä suunnattiin sitten metsälenkille, tälläkertaa selvittiin ihan kuivinakin jopa lenkistä. Virkistävää vaihtelua =)
Koirien vauhti ei ihan eilisen veroista ollut, mutta kyllähän nuo jaksoivat juosta vielä tänäänkin. Pappakin saatiin mukaan, kun ei satanut.













Tauno käväisi metsässä hakemassa itselleen lipun suihkuun. Oikein ylpeä oli tästä uudesta peitehajustaan, muidenkin mielestä Tauno oli tosi cool tuon jälkeen. En tiedä mitä tuo oli, jotain pa**aa kuitenkin. 



 Lenkin jälkeen ollaan katseltu telkkaria vallan rauhaisissa tunnelmissa, ennen nukkumaanmenoa vielä hihnakäpyttelylle.
Ricon ja Taunon yhteiselo on jatkunut tänäänkin todella hyvänä, ei ongelmia eikä kähinöitä. Ylpeä saa olla molemmista nuorista miehistä, ne on oikeet bestikset =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti