11.2.2014

Lomailu jatkuu

Aamu aloitettiin tänään ilman mitään kiireitä, kahvia ja sohvalla köllöttelyä.
Lunta (tai no räntää paremminkin) oli yön aikana satanut jonkinverran, joten aamupäivästä touhuja pihalla ja minulle samalla vähän lumitöitä. 

Springi on selkeesti Hilman ja Upin mieleen, vaikka enemmänkin saisivat innostua. Ehkäpä kesällä.




Pallottelua kans.



Iltapäivällä suunta Pyhäselän jäälle lenkille. Tunti taaperrettiin ja vaikka Tauno liikkui paremmin kuin eilen ei se vieläkään normaali ole. Huoh. Omaehtoista ja rauhallista liikettä kuitenkin, ei mitään repimistä eikä pakottamista niin jospa se ei  liikkumisesta menis pahemmaksi ainakaan.







 Iltasella hurautettiin sitten Hilman ja Taunon kanssa eläinfysioterapeutti Heli Kapanen-Lappalaisen käsittelyyn. Minun niskani huutavat edelleen hoosiannaa, mutta Hilman ja Taunon lihakset pehmitetty. Viikon päästä otetaan uusinta hieronta ja saatiin ohjeeksi pitää myös BOT-takkeja 8 tuntia vuorokaudessa eli kuurina hoitamaan selkiä myös niiden avulla. Taunolla oli alaselässä jumikohtia, Hilmalla alaselässä sekä toisessa lavassa.
Tauno oli aivan mahtava hierottava, kävi pitkälleen ja pisti silmät kiinni, selvästi nautti. Hilma oli vähän levottomampi ja kiinni piti pitää, mutta muuten suhtautui neitikin kivasti käsittelyyn.

Illalla Upille seisomis ja hampaankatselutreeniä, kosketusalustaa ja istu-maahan-seiso vaihtelua. Jälkimmäisestä vähän pimeää videokuvaakin. Itse kuulostaa aina noilla videoilla niiiiin typerältä.


Taunolle otin lisäksi muutaman kapulan noston, kaukokäskyjä ja liikkeestä seisomista. Jätkä toimi vallan mukavasti, olisi varmaan pitänyt kuvata sitäkin, että olisi todistusaineistoa siitä, et kyl se kotona osaa.

2 kommenttia:

  1. No voi taitava Upi! :) Etkä kuulosta typerältä, omaan korvaan oma ääni kuulostaa aina ihan urpolta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyl hieno pikkukaveri :-) Juu, omaan korvaan aina ihan kamalaa.

      Poista