22.2.2014

Toinen talviloma eli hirveesti kaikkea

Keskiviikkona sain aloittaa talviloman kakkososan, eli torstai ja perjantai vapaata viikonlopun oheen. Töistä pääsin lähtemään vähän aikaisemmin ja suuntasin sitten koirat kyydissä Siinan luo Liperiin. Upi jäi sisälle koirahuoneeseen ja me suunnattiin vetohiihtolenkille. Siina ja sakemanni Demi menivät edellä ja me tultiin sitten Hilman & Taunon kaa perässä. Oli kääkillä draivia vetää ja sitä draivia riitti koko 7 km matkan ajan. Aivan mahtavaa =)

Lämppäystä ensin pihalla kipitellen Upin kera.

Kuva; Siina J
 Ja vetooooo.

Kuva; Siina J
Extreme reittejä.


Kuva; Siina J

Kuva; Siina J

Kuva; Siina J

Kuva; Siina J
Vetolenkin jälkeen jäähdyttelylle vapaana kirmaamaan, Upikin pääsi mukaan ja Tauno varmaan vetäisi vielä muutaman kilsan lisää mittariin metsiä pitkin pinkoen. 
Upi oli reippaana ja meinasi jo mennä varastamaan Demi sakemannin lelunkin, rohkea pikkumies.
Siina oli leipaissut vielä herkullisen mustikkapiirakan, joten lenkin hyödyn mitätöinti tapahtui sen ja kahvin voimalla. Upi pääsi hammassyyniin ja tutustumaan kani L:ään ihan lähietäisyydeltä, Upista tulee selkeesti todella eläinsosiaalinen kun se jo tähän ikään mennessä on tavannut koirien lisäksi kissoja, lampaita ja kanin =D

Torstaina piti viettää vähän palauttavampaa päivää eilisen superlenkin jälkeen. 40 min hihanalenkkeilyä ja  sitten uuden ulkolelun flirt polen testailua. Tuttavallisemmalta nimeltään flirtti koostuu hevosen juoksutusraipasta ja tässä tapauksessa aidosta lampaan nahkasta. Oma piha oli valitettavan kapea tällä leikkimiseen ja odotan innolla kun päästään vähän väljemmille vesille touhuamaan. Upi ja Tauno syttyivät leluun hyvin, Hilma ei vielä osoittanut isompaa kiinnostusta.











Illalla tokoiltiin poikien kanssa ja Hilma piti kuumeiselle isännelle seuraa.
Taunolle otettiin perusasennon fiksausta, paikallaanmakuuta sekä seuraamista. Lisäksi vähän kapulan nostamista hallissa kokeiltiin ja kyllä se pari kertaa nousi, vaikka toiminta vielä paljon epävarmempaa kuin kotona.

Sannakin vähän testasi Taunoa ja tosi hienosti sujui Taunolle yhteistyö vieraankin kanssa.


Upi "varasti" taas osan Taunon treeniajasta. Kosketusalustaa, seuraamisen alkeita, perusasentoa ja pari luoksetuloa pikkumiehelle.


Loppuun vielä lenkki Edyn ja Sannan seurassa, Upi sai kirmailla Edyn kanssa vapaana.

Perjantaina suunnattiin heti aamusta Pyhäselän jäälle kaimani ja hoffi Stellan kanssa. Vauhtia riitti puolentoistatunnin ajan ja Upikin suhtautui uuteen koirakamuun taas vallan reippaasti. Taunolla alkoi loppumatkasta vähän hormoonit hyrisemään, mutta Stella otti asian leikin kannalta (toisen koiran nylkyttäminen ei nyt kuitekaan ole sallittua). Lauleskelin taas Taunolle, et kulkuset kulkuset......













Lenkin jälkeistä välikuolemaa.


Illalla repäsin vielä vähän lisääl liikuntaa mittariin ja canicrossattiin aikuisten kanssa 30 min, 4,5 km. Kiva iltareippailu!
Upille vielä tasapainotyynyn kansa temppuilua, perusasentoa, koskettamista ja kontaktia.

Tänään lauantaina vietetetään lepopäivää eli pienet lenkit ja illasta pieni kotitreenit porukalle. Hilma saa tänään testata ekaa kertaa tasapainotyynyään, harmaita hiuksia odottaessa.

Loppuun vielä kevennys, isäntä huusi äsken olkkarista et tulehan katsomaan mitä tää koira nyt keksi. Hilmaa ei näkynyt missään ja mie jo kyselemään et mitä sie nyt sekoilet. Hilma oli kuitenkin hyvinkin läsnä, se oli vaan yhtäkkiä pujahtanut isännän hupparin helmapuolelta hupparin alle ja siinä se tyytyväisenä makasi näin:


1 kommentti: