Arkea kahden voimin

Niin pyörähti sitten käyntiin arki kahden koiran voimin. Vain kaksi koiraa aamulenkillä, ei kukaan makuuhuoneessa odottamssa töistä tullessa, ei ketään kaverina aamulla vessassa meikatessa. Aamuisin pyörin keittiössä vähän hölömönä et mitäs mä nyt tekisin, avasimpa kerran sen kaapinkin missä Rikun lääkkeitä säilytin. Parin vuoden ajan kuitenkin rutiinina on ollut antaa aamulla ensimmäisenä Rikulle sydänlääkkeet heti takapihapissien jälkeen.
 Kyllä tämä tästä, enemmänkin sellaista yleistä surumielisyyttä ja aloitekyvyttömyyttä edelleen ilmassa. 

Päätin kuitenkin, etten anna valtaa sille, että en tee mitään eli jää suruun rypemään. Surusyöpöttelyn päätin myös lopettaa maanantai aamuun, vaikka rasvaa tirisevät suruherkut kyllä edelleenkin tekisivät kauppansa. Mä oon tunnesyöppö pahimmasta päästä. 

Hilma ja Tauno eivät varsinaisesti näytä reagoineen Rikun poistumiseen laumastamme, toisaalta Riku olikin enemmän ihmisten koira kuin laumakoira eli elivät rauhanomaista rinnakkaiseloa, mutta eivät kauheasti kuitenkaan tehneet mitään yhdessä.
Aamulenkit ovat muuttuneet vauhdikkaiksi, koska emme mene enää pappavauhtia ja koiruudet ovatkin nauttineet joka aamu pidemmästä aamulenkistä, positiivista varmaan koirien mielestä. Minä tuijotan kelloa ja ihmettelen, että vieläkin ehditään kävellä lisää.

Valoa kuitenkin tunnelin päässä. Papan muisto tulee kulkemaan mukana aina, mutta elämän on vaan jatkuttava.

Maanantaina lähdin Hilman kanssa peko treeneihin ihan kahdestaan. Tauno jäi isännän kanssa kotiiin ja kävi tietysti päivälenkillä, autoajelulla ja kyläilemässä isännän kanssa.

Hilmalle neljä ukkoa maatalon pihapiirissä. Ensimmäinen navetassa. Koira joutui hyppäämään lankkujen päälle ja mm. kulkemaan jätesäkkikasan yli ukon löytääkseen ja kas kummaa, neiti meni kuin vettä vaan. Seuraavat kaksi ukkoa olivat navetan toisessa osassa samassa tilassa, molemmat löytyivät moitteetta eikä Hilma jättänyt lopputilaa tarkastamatta, vaikka ensimmäinen ukko löytyi aika läheltä sisääntulo ovea. Neljäs ukko oli sitten maakellarissa toisella puolen pihaa. Tässä vaiheessa Hilma kävi vähän pidemmällä mm. möllistelemässä viereisellä pellolla olleita valkeita pyöröpaaleja. Kutsusta kuitenkin palasi töihin ja viimeinenkin ukko löytyi.

Hieno neiti kertakaikkiaan ja tosi hyvin kuulolla. 

Tiistaina yllätys yllätys satoi. Yhtään ei innostanut lähteä pimeään ja märkään lenkkeilemään, mutta saimpas itseni kuitenkin patistettua. Ensin tehtiin puolentunnin reppulenkki. Käytiin välissä jättämässä reput kotiin ja jatkettiin vielä 45 minuuttia lisää. 

Hilmalle taas sateen ja repun yhdistelmä näytti olevan vastenmielinen, sama efekti kuin pyöräillessä viimeviikolla kaatosateessa. Edellisellä reppulenkillä Hilma meni hienosti, pyöräilystä on normaalisti innoissaan jne. Pelastuskoiratreeneissä toimii, vaikks sataisi pieniä akkoja, samaten juoksee metsälenkillä. Onko nämä tekemiset kuitenkin Hilmalla siinä rajoilla kivaa/liian jännää, et sade on jo sitten liikaa. Kummallinen elukka, sitä se on aina ollut. 

Taunoa taas ohuesti ärsytti, kun hipiä oli märkä. Ensimmäiset 10 minuuttia piti siis käyttää kropan läpinuolentaan.

Hilma tyytyi vaan hankaamaan itsensä kuivaksi fleecepeittoihin.

Ja kaivautumaan sitten peitonalle nukkumaan Taunon projektin jatkuessa. Koirahuoneesta kuuluneen Hilman komentamisen perusteella voisin olettaa Taunon tarjonneen auttavan kielensä myös Hilman nuolemiseen. Neiti ei oikein täysin aina ymmärrä Taunon hoivaviettiä ja kait sen pitäs vähän toisinpäin ollakkin jos tota sukupuolta ajattelee.

Keskiviikkona kurkkuni kipeytyi töissä ja muutenkin olo oli kuin katujyrän alle jäänyt. Hammaskin on kipiä, maanantaina hammaslääkäri. Kaiken tämän seurauksena delegoin pidemmän lenkin isännälle ja siirsin siivouksen tulevaisuuteen. Koirat kipittelivät isännän kanssa 1,5 tunnin hihnalenkin.

 Torstai aamuna kurkkukipu oli sitten kadonnut ja tunsin itseni kohtuullisen virkeäksikin vielä. Kummaa, mutta kuulemma jotain tälläista virusta on liikkeellä eli et ensin vähän varottelee ja sitten ottaa takapakkia ennenkuin iskee kunnolla päälle. Jännityksellä siis odotamme.

Päivä kului siivoilun ja vähän rästiintymään päässeiden kotihommien merkeissä. Koirat etsivät nameja takapihalta imuroinnin ajan ja yhdeksältä illalla hypättiin vielä autoon ja hurautettiin metsään iltalenkille. Koirille valot ja ihmisille taskulamput käteen, oikein hyvä oli taapertaa ja koirat saivat nauttia vapaudesta. Yksin minusta ei ehkä tuohon ole, vaikka toisaalta sama metsähän se on pimeällä kuin valoisallakin.

 

Pappa saa kulkea vielä blogin mukana, koska ajattelin julkaista joka postauksen päätteeksi "päivän pappakuvan" eli käydä läpi nuo vanhat kuva-arkistot pappaa muistellen ja sen parhaita kuvia julkaisten.

Tässä lumipallofanaattinen papparainen jäälenkillä talvella 2009.