26.4.2013

Pitkästä aikaa.....

Tosiaan, terveiset Gran Canarialta.



Tarkemmin kohteena oli Playa Del Ingles. Lämmintä riitti ja lämpömittari kipusi jokapäivä reilusti yli 30 plus-asteeseen. 




Keuhkoputken tulehdus pikkuisen sotki minun matkaani, mutta jaksoin silti nauttia auringosta, yöelämästä ja kaikesta ihan sopivasti. 
Matkalla oli ihanaa, mutta ihana oli palata kotiinkin.


Koirat viettivät viikon isännän kanssa kotosalla. Isäntä sairasteli koko viikon, mutta pari metsälenkkiä kuitenkin tekivät ja vierailivat Outokummun näyttelyssä. Onneksi säät myös olivat suosineet siltä osin, että koirat saivat nauttia ulkoilusta omalla takapihalla.

Outokumpu RN meni Taunon osalta tuloksella JUN HYL.


Taunon ongelmana jälleen iso koko. Tuomari oli muuten tykännyt Taunosta paljon ja käynyt vielä Siinalle pahoittelemassa, että ei valitettavasti voi palkita koiraa mitenkään koon takia, mutta muuten tekisi sen enemmän kuin mielellään. 



Näyttelyssä tuomaroi; Pettersson Cindy, Ruotsi.

Taunon arvostelu vapaasti suomennettuna; "Ylisuuri koira, 35 cm, putoaa sen takia palkinnoilta. Vahva ihana pää, hyvät korvat. Täydellinen purenta edestä. Hyvä niska ja olkapäät. Kiva syvä rinta. Kivan lyhyt takaa. Hienot takakulmaukset. Liikkuu varpaillaan takaa, todella hienosti edestä. Valitettavasti palkinto jää saamatta koon takia". 



Minua harmittaa todella todella paljon tuo Taunon koko, joka ei nyt varmaan kuitenkaan ole ihan 35 cm, mutta kuitenkin. Tuomari näkee paljon samaa hyvää koirassa kuin itsekkin nään. Myöskin tuo luonnepuoli lämmittää niin paljon mieltä, koska vaikka Siina toki Taunon tuntee ja isäntä oli mukana näyttelyssä niin oli tilanne silti koiralle melkoinen eikä se ollut moksiskaan. Esiintyminen oli mennyt normaaliin malliin, tuomarin kohtaaminen hienosti ja muutenkin käytös oli ollut näyttelyalueella täyttää priimaa. Olen kovin ylpeä nuoresta miehestäni. 

Metsälenkeillä koirat olivat nauttineet lumien alta paljastuneesta luonnosta täysin siemauksin, Hilmaa näkyy kuvissa vähän, koska se oli pääosin viihtynyt metsän puolella. Ensimmäisellä metsälenkillä koirien kaverina oli juoksemassa myös Geisha-kääpiöpinseri.

Huomatkaa Geishan tyylikäs asento. Neiti oli hypännyt Taunon perässä ja hyppy jäänyt vähän lyhyeksi.










Vesi on Taunon mielestä erittäin mielenkiintoinen elementti, jospa tuosta vielä uimarin saisi.
Pappa oli myös urheillut syvemmän veden reunalla itsetuhoiseen tapaansa.






Auringonpaisteesta nautiskelu takapihalla oli kuulunut myös päivittäiseen ohjelmistoon. 









Ja toki takapihalla myös oli rallattu ja leikitty. 



Toisella metsälenkilläkin olivat koirat isännän kanssa käyneet. 




Pappakoira on aika äijä vieläkin.....

 Näin papparainen sitten otti minut vastaan, heti laukkuun nukkumaan.


Kokonaisuutena viikko oli mennyt aivan mahtavasti ja olisi varmasti mennyt vielä paremminkin, jos isäntä olisi ollut terveenä. Ei noi kuitenkaan aktiviteettien tai liikunnan puutteesta näytä kärsineen nää mun silmäterät.
Toisaalta nyt on tullut koirillekkin hyvä lepotauko treeneistä sun muista ja nyt voidaan käydä innolla treenaamisen ja kuntoilun kimppuun.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti