1.9.2014

Aktiivista ja kiireistä elämää

Niin se vaan elämä koiralauman kanssa asettuu uomiinsa. Toki jäävät jossain kohtaa vähemmälle, mutta toisaalta se ehkä kuitenkin on vielä keskitason yläpuolella, tuo näiden liikunta ja aktivointi meinaan.
Blogiin on ilmestynyt uusi hieno banneri, joka on veljentyöttöni Elisan käsialaa. Miksihän mä en oo aikaisemmin tajunnut, että ihan läheltä löytyy lähes ammattilainen noihin bannereiden tekoon. Erja-täti saattaa hyödyntää taitoja jatkossakin.

Päivitystahti on vähän ollut hiljainen, koska yksinkertaisesti kiirettä pukkaa liikuntojen, töiden, treenien ja kodinhoidon kanssa, mutta tästä tämä tasoittuu. Ja kameran käytön kanssa minun on kyllä tsempattava ehdottomasti, kuka nyt jaksaa mitään tekstipaatoksia lueskella.

Viimeviikon Maanantaina koirat juoksivat pitkän tovin metsäautotiellä ja umpimetsässä Stella ja Santtu koirakamujen kanssa. Taunokin pysyi viikonlopun rasitusten takia vallan kivasti läsnä, suorastaan hämmästyttävän kivasti.





Tiistaina ajeltiin sitten Siinan luokse ulkoilemaan. Metsälenkki Demi sakemannin kanssa ja Hilmalle vielä pieni käpyttely Armaan kanssa (Armas kuntoutuu niskatyrä leikkauksesta) hinnoissa. Koirat pääsivät vielä sitten kahvittelun ajaksi sisälle tutustumaan Siinan yhtäkkisesti monipuolistuneeseen aktivointilelu valikoimaan, mutta voiton aktivointileluista vei lopulta olohuoneessa häkissään majaileva L:llä kani. Hilma olisi mielellään syönyt L:n ruuat, Tauno seuraili muutenvain ja Upi olisi pistänyt leikiksi kanin kanssa.

Kuva; Siina J
Kuva; Siina J
Kuva; Siina J
Kova se on pienen kääkän kohtalo ison karvakaverin tullessa uimasta.

Kuva; Siina J
Kuva; Siina J
Kuva; Siina J

Keskiviikkona kävimme Taunon tulevat tähdet agilitykurssilla viimeistä kertaa. Haikein mielin, koska mielellään olisi vielä jatkettu tätä koulutusputkea. Todella tyytyväinen olen kokonaisuuteen ja ohjaustekniikkaoppia tuli roppakaupalla. Myös rytmittäminen ja koiran linjaaminen aukesi minulle tämän kurssin aikana aivan uudella tavalla.
Tämmöistä rataa taiteltiin ja ihan kepeille asti jopa päästiin pienellä hiomiselle. Kepit Tauno myös suoritti hienosti, kun mä koetin toimia kouluttajan neuvojen mukaan. Myöskin ylimääräiset karjahtelut onnistuin jättämään väliin, mikä oli myös tämän kurssin isoimpia opetuksia.
Taunon treenin jälkeen Upi teki muutaman agilityharjoituksen ja sitten tietysti kunnon lenkit koirakavereiden kanssa metsässä päälle.

Torstaina sitten tokojaoston kokousta ja tokoa. Talvella onneksi saamme treenata hallissa. Treenivuoro on periaatteessa tarkoitettu vain yhdelle koiralle, joten luulempa, että Upi saa enemmän olla tokokoirana ja Tauno sitten keskittyy muihin hommiin sekä kotitreenailuun.
Upi teki paikkamakuun, seuraamista ja nopeita maahanmenoja.
Lopuksi myös käsittelyharjoitus.
Tauno pääsi tekemään seuraamista, kapulahommia ja pienen paikkamakuun.
Treeni jälkeen käytin koirat kahdessa kokoonpanossa lenkillä, ensin Tauno Edyn ja Eemin kanssa ja sitten Hilma & Upi kahdestaan.

Perjantaina koirat viettivät ansaittua lepopäivää ennen viikonlopun rasituksia eli perus hihnalenkit vain ohjelmistossa.

Launtaina aamuna ajeltiin sitten kohti Lieksaa ja agilitykilpailuja. Tauno suoritti kaksi kakkosluokan rataa. Ensimmäisellä radalla emäntä sekoili huolella, siitä ei edes puhuta, mutta toisella radalla vain pieni keppivirhe, joka oli valitettavasti kyllä myöskin puhtaasti ohjaajalähtöinen eli painoin liikaa koiraa kropalla kohti keppejä ja pujahti sitten väärältä puolelta sisään. Toiselta radalla kuitenkin voitto kotiin vitosella, vähän lohtua lauantaihin.

AGILITY RATA A
HYL

AGILITY RATA B
5 virhepistettä 
Sijoitus 1

 Kisoista ajeltiin sitten Viekirjärvelle missä koirat saivat kirmailla vapaina. Tauno annoin juoksennella parituntia, mutta koska kisat jatkuivat myös sunnuntaina piti vähän rajoitella. Illasta veljeni perhe pyörähti myös koiria rapsuttelemassa sekä Sanna, Tuomas, Edy ja Eemi saapuivat myöskin seuraksemme yökylään kisojen takia. Upi oli vähän ihmeissään, että miksi nuo tulee meidän tontille, mutta hyvin koirilla hommat pelasi yksiin.

Sunnuntaina heräiltiin ajoissa ja koirat saivat kirmailla useamman tunnin. Taunon annoin vähän irrotella, mutta en liikaa. Taunon kisastartit olivat sitten iltapäivällä. Ensimmäinen rata oli hyppyrata ja teknisesti siis hitusen vaikeampi. Sinällään olen ihan tyytyväinen ohjaukseeni, mutta muutamia kohelluskohtia. E radalla tehtiin sitten se nolla, mutta yliaika sellainen. MUA NIIN HARMITTAA! Viimeisellä radalla olin jo itse melkoisen väsyksissä, kun tuo ratojen mieleenpainaminen on minulle melkoisen vaikeaa, mutta hienosti me mentiin. Valitettava keppisekoilu ja persjätössä kadotin koiran, joka sukelsi sitten joutessaan aivan väärään putkeen.

HYPPY RATA D
HYL


AGILITY RATA E 
0
Sijoitus 1
Yliaikaa

AGILITY RATA F
HYL
Kentältä suunnattiin kylään veljeni luokse ja sittä sitten pikkuhiljaa parin mutkan kautta illasta kotiin. Koirat vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä ja erittäin väsyneiltä.

Tänään maanantaina tehtiin normaaliin tapaan aamulenkki ja iltapäivällä koirat saivat tyytyä takapihailuun, leikkimiseen ja namien etsintään. Iltalenkki toki sitten myös tehtiin.
Pitää vähän kehitellä noita kotiaktivointeja näille lisää, kun joskus on näitä kotihommiakin veivattava.
Namien etsintä toimi erityisesti tuolle nenäkoira-Hilmalle. Laitoin kaikki riviin paikkakäskyn alle ja piilottelin nameja niiden nähden pihalle, sitten käsky vapaa. Mukavan näköistä =)



24.8.2014

Mukavaa arkea ja mahtava päivävaellus

Alkuviikosta blogiin tullut anonyymi kommentti sai minut harkitsemaan vielä uudestaan blogin jatkoa. Ihmisten törkeydellä ei ole kyllä nykyisellään enää mitään rajaa eikä varsinkaan koiraihmisten. Kova piikki minä jonkin lihassa olen, koska henkilökohtaisuuksiin pitää mennä argumenttien muuten loppuessa. Onneksi nyt kuitenkin päädyin siihen lopputulokseen, että minä elän koirineni näin ja kirjoitan mielipiteitäni näistä koira-asioista niin tänne kuin nettikeskusteluihin ja jos joku ei osaa erottaa koiriin liittyviä asioita henkilökohtaisesta loukkaamisesta vikaa on varmasti paljon enemmän jossain muualla kuin minussa. Anonyymille voin tässä vielä kertoa terveiset, että ehkä kannattaisi ihan vaan elää sitä omaa elämää ja KOIRIIN liittyvä kommentointi on toki enemmän kuin tervetullutta. Myös kivoja kommentteja sain, kiitos niitä.

Maanantaina saatiin vieraita ihan urakalla ja Tauno pääsi tutustumaan uuteen lajiin.
Heti töideni jälkeen kylään pyyhälsi Riitta, joka toi aivan ihanat mielenpiristys villasukat tuliaisina.


Koirat ottivat vieraan innolla vastaan. 
Viiden jälkeen Siina kävi siskonsa Sonjan kanssa hakemassa Taunon treenailemaan, hihna pinkeellä painui jätkä Siinan kanssa ulos ovesta. Tauno kävi siis testitreenillä, että josko Sonja pääsisi sen kanssa junior handler osakilpailuun. Vähän mä suhtauduin skeptisesti, että mitenkä se Tauno noissa näytelmähommissa, kun ei niitä sen kanssa olla enää pitkään pitkään aikaan tehty. Kuvista voi kuitenkin nähdä (ja videonkin sain, mutta en julkaisulupaa), että ei se Tauno ollenkaan huono ollut moisessa hommassa. Toki liikkeseen pitäisi saada vielä enemmän intoa jne, mutta ekalla treenikerralla ihan kaikkea ei voi vaatia. Mielenkiintoista päästä tutustumaan tuohonkin junior handler touhuun, jos Taunosta nyt tosiaan semmoinen lainakoira tulisi.
Minusta hienoja ominaisuuksia koirassa ovat nämä, että se pystyy lähtemään kotiovesta vieraan (tai no onhan Siina tuttu) mukaan ja paikanpäällä tekemään sitten treenin täysin tuikituntemattoman kanssa. Sonjasta nyt jatkossa toivottavasti tulee koirille ja erityisesti Taunolle hyvinkin tuttu =)
Muuten koirat elelivät takapihan ja perus hihnalenkkien varassa.

Hienosti se Tauno oli pönöttänyt.








Tiistaina sitten suunnattiin metsään.
Ensin käytiin hölkän ja reippaan kävelyn yhdistelmälenkillä, että koirat saivat lämmitellä. Upikin joutui lenkin ajaksi vetovaljaisiin. Sitten aikuiset saivat päälleen taakanvetovaljaat ja muutaman kilsan lenkki kuljettiin niiden kanssa.
Lopuksi vielä rallattelua ihan vapaana.Yhteensä parituntinen vietettiin metsässä eikä noita karhujakaan näkynyt, vaikka ihan keskenäni olin koirien kanssa liikenteessä.





Keskiviikkona sitten oli toiseksiviimeinen kerta Taunon tulevat tähdet agility kurssista. Eihän me taas koko rataa ehditty tehdä, mutta kivasti tuo alun ohjauskuvio saatiin opeteltua sekä kepeille tuli erittäin hyviä vinkkejä jatkotreeniä varten. Lämmittelylenkin lisäksi vielä kunnon lenkki lopuksi koirakavereiden kanssa ja Upi & Hilma saivat vapaina rallatella.


Torstaina parituntinen tokoa. Upilla oli paikkamakuussa jotain ongelmaa, nousi herkästi ylös, vaikka paikkis on ollut hyvä. Keskityimme siis paikkamakuuseen ja lisäksi seuraamista sekä perusasentoon hakeutumista. Mä oon antanut hirveesti vartaloapuja perusasennon opettamisessa (osittain tiedostamattani) ja nyt sitä sitten työnsarkaa riittää, kun opettelen pitämään kropan suorassa ja koirat käytännössä uudestaan tulemaan perusasentoon. Treenikaverilta saatiin mahtavia vinkkejä käännösten opetteluun, askellus on ensin opeteltava itse ja sitten vasta otettava koira mukaan kuvioon. 
Tauno teki myös perusasentoon hakeutumista ja seuraamista. 
Lopuksi Upille vielä pöydällä kaksi harjoitusta, että ihminen vaan hengailee lähistöllä ja sitten yllättäen antaakin palkan. Lisäksi kaksi käsittelyä.
Treenin jälkeen tein Upin kanssa kahdestaan puolentunnin hihnalenkin ja perään sitten Hilma & Tauno kiersivät saman kierroksen.

Perjantaina oltiin laiskoja ja tehtiin vaan noin puolentoistaunnin hihnalenkki aamulenkin lisäksi eikä oikeastaan sitten mitään muuta ihmeempiä.

Lauantaina suuntasimme sitten Riitan ja kuuden kääpiöpinserin voimin Uimaharjuun patikoimaan. Kyseessä oli Ala-koitajoen erä- ja retkeilyreitti. Reitti oli todella ihana, mutta hivenen vaikeakulkuinen paikoitellen. Urheasti taivalsimme yhteensä semmoiset 16 kilometriä ja aikaa tapettiin 8 tuntia. Toki taukojakin pidettii ja maisemia kuvailtiin.


 Helmi mummo 13-vuotta ei hävinnyt nuoremmilleen maastossa kulkemisessa.

 
Kuva: Riitta T




Ja perinteitä kunnioittaen minä kaaduin. Pitkospuu oli pirun liukas ja en kyllä ehtinyt kissaa sanoa ennenkuin olin jo selällään. Riitta toki oli valmiina ikuistamaan tämän asian, aivankuin se olisi jotenkin osannut odottaa moisen tapahtuvan, kummaa.

Kuva, Riitta T

Kuva; Riitta T


Reitin varrella ylitettii kahden kunnan raja.



Rankempi sadekuurokin yllätti retkeilijät, sadetta pidettiin puun alla.

Kuva; Riitta T
Kuva; Riitta T
Muurahaisten ihmettelyä.

Kuva; Riitta T
Nuotio syttyi, kun minä vähän puhkuin ja puhalsin. Tästä me Riitan kanssa väittelemme jokaisella retkellä, että tarvitseeko puhkua ja puhaltaa vaiko ei. Joka kerta pidän pääni ja puhkun.


Ja makkara maistui sitten oiken hyvältä.




 Iltasella ajelimme vielä koirien kanssa Kuopioon ystäväni luokse kyläilemään. Kerrostalo elämä sujui koirilla vallan hyvin eikä kaverin rotikkakaan ollut ongelma, vaikka erillään koirat silti pidimme sisätiloissa. Ihan hetkellisesti olin taas ylpeä noista, että sopeutuvat lähes minne vaan ja miten vaan. Toki Upilla vähän vielä on tuo äänenkäyttö herkässä, mutta lähinnä enemmän silloin, kun se innostuu. Onni on kuitenkin omistaa koirat, joiden kanssa pystyy liikkumaan ja matkustelemaan ilman ongelmia.

Sunnuntaina vietettiin päivää Kuopiossa. Pari hihnalenkkiä siellä ja yksi vielä sitten kotona iltasella. Koirat olivat yllättävänkin väsyneitä, aina ne uudet kuviot vaan eritavalla väsyttävät, vaikka eivät olisi tuon kummempia.








17.8.2014

Muuttuneen elämän ensimmäinen viikko

Meidän elämä muuttui viikko sitten aika radikaalisti,  jäimme nimittäin koirien kanssa elelemään aivan keskenämme. Raskasta on ollut, mutta miten tärkeässä roolissa nuo koirat ovatkaan elämän kriiseissä. Jokapäivä on tehty jotain koirien kanssa, kun ihmisten ongelmat eivät ole noiden ongelmia eikä niiden kuulu jäädä vähemmälle huomiolle murheiden takia. Alkuviikon olin myös sairauslomalla töistä, koska työnkuvani on semmoinen, ettei sinne tunteet pinnassa voi vaan mennä. Mietiskelin kovasti, että kirjoitanko näistä yksityisasioista tänne, mutta aika iso osahan tuo isäntäkin tätä blogia oli eli jatkossa luvassa vähemmän kuvia huonommalla laadulla (tän postauksen kuvathan eivät ole minun käsialaa yksikään). Mietiskelin myös blogin kohtaloa kokonaisuudessaan, päiväkirjamainen muoto saattaa kärsiä ja postaustahtikin harveta, mutta aion silti jatkaa kirjoittelua sekä kuvien jakamista myös jatkossa. Koirien osalta eniten päänvaivaa tuottaa hoitojärjestelyt, muutenhan tän porukan kaa pärjää hyvinkin, mutta onneksi on noita ystäviä, jotka auttavat tarvittaessa.

Kaikista tämän postauksen kuvista kunnia menee Siina J:lle.

Maanantaina pakotin itseni lähtemään Siinan luokse juoksuttamaan koiria ja kieltämättä tuntui myös siltä, että livenä nähtävä juttuseura olisi myös tarpeellista, muuta ajateltavaa. 
Tehtiin oikein kunnon lenkit Siinan, kääkkien ja Demi sakemannin kanssa.

















Tiistaina ajettiin sitten verijälkeä kaimani opastuksessa. Hilma ja Tauno ajoivat saman jäljen ja Upille oli oma pikkujälki kokeilumielessä. Hilma tajusi homman heti ja jäljesti erittäin tarkasti ja taitavasti, ainoastaan yksi makuu jäi siltä ilmaisematta. Kaverini totesi, että Hilman voisi viedä vaikka MEJÄ-kokeeseen ja ajattelin tehdä työtä käskettyä eli seuraavaa maksullista koettaa bongaillen. Maksullista siksi, että en osaa käyttää kompassia enkä sitäkautta tehdä jälkeä jälkiparille, maksullisissa kokeissa sitten ne jäljet on valmiiksi tehty järjestäjien toimesta. 
Tauno oli ensin jäljen alussa vähän, että mitä ihmettä, mutta noin puolivälissä jälkeä senkin aivot rekisteröivät mistä on kyse. Loppumatka ihan melkein jäljestämisen näköistä touhua ja kaadolla vire oli jo vallan hyvä. Upi jäjesti tarkasti ja hienosti, mutta ensikertalaisena vähän varovasti. Selkeästi jännitti niin maan pirusti, mutta silti Upi eteni minun edelläni ja jatkoi epävarmuuden iskiessä etenemistä sanallisella rohkaisulla.
Treenien jälkeen tunti koirapuistoilua oman lauman kesken, että saivat jaloitella.

Keskiviikkona Taunolla oli tulevat tähdet agility illalla ja lisäksi sitten tietysti lenkkeiltiin koiraporukalla kunnon lenkki päälle.

Torstaina kävin tekemässä työpäivän ja illasta suunnattiin sitten pelastuskoiraradalle. Upi osallistui ensin arkitottelevaisuus ryhmään rauniotutustumiseen ketteryystelineillä temppuilun merkeissä. Ei se Upi vielä ihan tuota takapäänsä sijaintia tiedosta, mutta reippaasti poika treenasi uudessa koiraporukassa. Seuraavaksi Hilma pääsi etsimään kolme ukkoa ja voi jee, kun neidillä oli kivaa. Ukot löytyivät botonipylväästä, maanalaisesta tunnelista ja vinotunnelista. Mie niin tykkään tuosta peko-hommasta, mutta harmillisesti meillä on vähän vaikeuksia päästä aina treeneihin.
Treenien jälkeen lauma sai seuraa Esko, Elsa ja Martta kääkistä tunnin vapaanakirmaus lenkille. 

Perjantaina ei tehty normaaleja hihnelenkkejä kummempaa. Työpäivän jälkeen vieraina kävivät veljeni ja veljeni lapset. Hilma sai pusutella taas olan takaa ja pääsi poseerauskuvaan instagrammiin Erikan kanssa poseeraamaan.

Lauantaina käytiin sitten metsälenkkeilemässä puolitoisatuntia hoffikamu Stellan kanssa. Tauno ja Hilma painoivat pitkin pöpeliköitä ja Upi oli todella hienosti Stellan kanssa. Ei mitään sekoilua, vaikka Stella välillä kovinkin innokkaasti olisi Upia leikittänyt.
Illemmalla vielä sitten hihnalenkkeiltiin ja muuten vietettiin vaan aikaa kotosalla.

Sunnuntai aamuna kello soi viideltä ja suuntasimme Siinan sekä koiraporukan kanssa Kuhmon ryhmänäyttelyyn. Siinalle iso kiitos, että jaksoi lähteä meidän seuraksi, yksin olisi saattanut jäädä lähtemättä. Herääminen ja lähteminen sitten muuten kannatti, koska tulos näyttää tältä;

JUK1 ERI SA PU1 SERT ja VSP. 

Tuomari Elina Haapaniemi; "Hieman vajaa 10 kk punainen. Kooltaan ylärajalla, mutta erittäin kauniin tyyppinen juniori. Kaunis sopivan pituinen pää. Hyvä ilme. Oikea purenta. Oikein kannetut korvat. Kaunis kaula, säkä ja ylälinja. Hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä hännän kiinnitys, liikkuu hyvin askelin."







Hampaiden katsonta meni todella hyvin.


Mittaustulos kertoi Upin kooksi 29 cm, mutta saattoi olla vähän lytyssä eli kyllä mä sitä 30 cm veikkaan edelleen.



Tuomarina tämä nainen oli mielestäni vallan ihana. Luki koiraa taitavasti ja arvosti koiran kykyä ottaa kontaktia sekä koiran käytöstä yleisesti. Huomasi heti pöydällä, että Upi on vähän epävarma, mutta ei panikoi eikä myöskään mene puolustusvaihteelle eli halusi nimenomaan antaa nuorelle koiralle kivan ja rennon kokemuksen.






Hieno päivä kertakaikkiaan. Kotiuduttamme hengailimme vaan kotosalla ja tehtiin hihnalenkki. 
Upi oli minusta yleisesti ottaen paljon rennompi näyttelyssä ja kävi ennen ROP-VSP mittelöä maahan köllöttelemää kehän laidalle. Toivotaan nyt, että tällä linjalla jatketaan jatkossakin näytelmissä.